keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Eesti

Oltiin viikonloppu Tallinnassa. Seuraavaksi hajanaisia havaintoja:

  • Tallinnan sporaraiteet vaikuttavat sellaisilta kuin niiden käsittääkseni pitäisi olla. Ihan ydinkeskustaa lukuunottamatta omilla urillaan, irti maasta, ja rikkakasvit saivat puskea palkkien välistä. Aika nopeasti niillä pääsikin kulkemaan.
 
  • Muutenkin sporaliikenne toimi tosi hyvin. Selkeästi ne oli tehty runkolinjoiksi, ja niinpä niitä sitten suhisi melkein joka hetki. Esim. keskusta-Kopli-väliä kulki kaksi sporaa viiden minuutin vuorovälillä, eli spora kahden ja puolen minuutin välein.
  • Siellä oli trollikoita. Näitä haikaillaan aika ajoin Stadiinkin, mutta liikenneparemmintietäjät ei tykkää. En ihan ymmärrä miksi. Sitä luulisi, että Variotramin voisi määrätä suunnittelemaan ratikan mittaisen ratikan, jonka alla vain olisi vähän isommat kumipyörät. Ei tarvitsisi rakentaa kiskoja, eikä olisi niin tarkaa esim. tielle pysäköityjen autojen kanssa. No, paremmintietäjät ovat sanoneet, ettei trollikat kannata, niin pakko se on uskoa.
  • Tallinnan matkakortinlukijat oli muuten nopeita. Stadin lukijoilla kestää se sekunti piipata, joka on ajoneuvoon noustessa yllättävän paljon. Tallinnassa ei tarvinnut pysähtyä korttia näyttääkseen.
  • Täkäläiset varpuset oli jotenkin oudon värisiä. Kovin, kovin selkeät värierot.
  • Kyllä sitä osaa arvostaa Helsingin esteettömiä liikennevälineitä. Kyllähän me nuoret riuskat vanhemmat jaksettin nostella rattaita busseihin ja sporiin, mutta mites ne pyörätuoli-ihmiset? Ja ne katujen kulmakivet!
  • Tulee muuten hienoja niistä keskustan vanhoista alueista, kunhan laittavat rakennukset kuntoon.
  • Paljon ennakkoluulottomammin ja röyhkeämmin siellä muokataan ja puretaan vanhoja taloja. Minä vaan en oikein ymmärrä sitä asennetta, että uudisrakennusten pitää luoda mahdollisimman suuri kontrasti vanhan rakennuskannan kanssa. Rumaa sellainen on. Toisaalta  jossain määrin tallinnalainen "dynaamisempi" suhtautuminen kaupunkihistoriaan on monessa suhteessa perusteltua. Tarvitseeko niitä yksittäisiä harmaista kivistä muurattuja taloja säästää kaikkialla? Kokonaisuudet sitten erikseen: en minä kyllä suostuisi siihen, että siihen Kalamajan alueeseen kajotaan.
  • Kadut tässä Suomen kapitalistisessa pikkuveljessä olivat kyllä karmeassa kunnossa.
  • Miksi Helsingin pitää olla niin nuori kaupunki? Miksei meilläkin voisi olla tollaista supertiivistä, hämyistä, sokkeloista ja t ö r k e e n nättiä vanhaakaupunkia? Eikö sellaisen voisi tehdä johonkin Hernesaareen? Arkkitehdit ei ehkä halua suunnitella, mutta paremman puutteessa ne voi aina lähettää Ruotsiin aivopestäväksi.
  • Oli eka kerta kun kuljin Tallinnassa yhtään mihinkään Superalkoa tai vanhaakaupunkia kauemmas. Ja tajusin esim. että sillä kaupungillahan on keskusta. Kun ei sitä ole nähnyt, ei sitä ole tajunnutkaan. Minulle Tallinna on ollut lähinnä se satamanseudun hotelli- ja ostoskeskusalue. Noinkohan Helsinkiin piipahtavat risteilyturistitkin ajattelevat samoin; onko heidän Helsingin keskustansa Hietsun seutu? Tulevaisuudessa tietysti Jätkäsaari, ja Hietsu on sitten sitä historiallista vanhaakaupunkia.
  • Mistä päästäänkin siihen, että aika kumma ettei Jätkä- ja Hernesaareen ole tulossa sellaista ostoshelvettiklusteria niin kuin Tallinnan satamassa on. Jos se kaksi kertaa Kampin kokoinen kauppakeskus pitää jonnekin rakentaa, niin mieluummin Jätkäsaareen imemään jenkki- ja pietarilaisturistien rahat kuin Kalasataman katuelämää tappamaan.
  • Käytiin myös Tallinnan eläintarhassa. Ja on muuten iso! Kaikkien mageiden elukoiden lisäksi muhun teki vaikutuksen nimenomaan sen koko ja se, että siellä oli luontoluontoa seassa. Yksi sivusta esmes oli kokonaan laajaa lehmuslehtoa. Meikäläinen Korkeasaari on ihan naurettava! Kyllä se on näin että eläintarhan täytyy laajeta myös Mustikkamaalle. Sinne voisi jättää Tallinnan tapaan vähän suomalaisen rannikon kangasmetsää luontokasvatusta varten. Toimisi. Rahaahan ehdotukseni toki vie eikä sitä ole, mutta milloinkas sitä olisi.
  • Ja nyt seuraa paljastus. Kaikki tietää Leijonakuninkaan Pumban. Ja kaikille on sanottu, että se on pahkasika. No, Tallinnassa on vierekkäisissä häkeissä pahkasika (Phacochoerus africanus) ja pensselisika (Potamochoerus porcus). JA SE PUMBANPERKELE ON JUMALAUTA PENSSELISIKA EIKÄ MIKÄÄN PAHKASIKA! VALHEITA! LAPSUUS RIKKI!
Kummalta se näyttää?
 
  •  Tallinnassa on hyvin vaivannuttavaa asioida. Kun sinne ei halua marssia kuin mikäkin maanomistaja ja puhua omaa kieltään, mutta sitten englannin puhuminen on yllättävän vaikeaa, kun koko ajan kassan molemmin puolin meinataan lipsua suomalais-ugrilaisiin. Todella ärsyttävää. Muutenkin tajusin, etten minä tiedä Virosta yhtään mitään. Onhan silläkin valtiolla esim. historia. Ja luontoa. Päätin ilmoittautua Viron alkeiskurssille, että oppisin pärjäämään ihan perustilanteista. Ei sitä vaan kehtaa olla kuin joku brittiläissika.

2 kommenttia:

  1. Ne keskustan vanhat talot on jo parantuneet ihan suunnattomasti viimeisten 15 vuoden aikana. Pyöräkaistoja näkyi myös tehdyn, mutta liikenteessä vain muutama trikoohirmu ja pari iäkästä rouvaa polkemassa. Tallinnassa on myös pikalinjoja ("eksressliin") busseissa, jotka pysähtyy vain keskustassa parilla pysäkillä ja ajaa sitten pysähtymättä yli 6 km päähän. Esim. 46E ajaa eläintarhasta ohi vasenta kaistaa, eikä pysähdy siinä - pysäkkien kartat ei sitä osanneet esittää, että satunnaisille matkaajille ne on hämmentäviä. Onneksi oli päivälippu eikä vaihdoton lippu kuljettajalta.

    Vaikka eläintarhan alue on jättimäinen, aitauksen on tehty katsojien ehdoilla ja monella eläimellä on ihan liian pieni häkki. Mut kun ei oo rahaa ja lippujen hintoja ei voi nostaa niin voi kestää kauan ennen kuin esim. ilves, hylje tai jääkarhu pääsevät vähemmän stressaaviin oloihin. Kun on nähnyt jääkarhun Ranualla ja Tallinnassa, niin ei voi olla sanomatta kumpi on siedettävämpi ympäristö. Ainakin virallinen linja on Korkeasaaressa ollut että uusia eläimiä ei oteta, jos ei niille ole "tarpeeksi" suurta aitausta; siksi hylkeitäkään ei ole ollut, koska vanhat, siihen entiseen altaaseen tottuneet kuolivat vanhoina, ja suuremmalle altaalle ei ole tilaa tai varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo häkit oli kyllä paikoin tosi pieniä. Jotain mekin tehdään paremmin. Siksikin pitäisi se Mustikkamaa vallata eläintarhaksi, että saadaan jääkarhuille kunnon alueet.

      Poista