perjantai 18. toukokuuta 2012

Kaupunkiekologinen visioni

Nyt kun näitä perusasioita on käyty, voinen jo paljastaa, millaisella periaatteella kaupunkeja kehittäisin.

Aluksi kaupunkirakenteesta. Periaate olisi Osmo Soininvaaran (toki vaikka kenen muunkin) tiivis mutta harva. Kun rakennetaan, rakennetaan tiiviisti ja luodaan käveltävää kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä ja ylipäätään kannattaa tuottaa. Rakennettujen alueiden välissä kiemurtelevat yhtenäiset viheralueet.

Asuinalueiden väliset viheralueet olisivat metsiä. Ihan oikeita metsiä, joissa taimet saisivat rehottaa ja lahopuut hajota rauhassa. Mallia Keskuspuisto tai Uutela. Joet ja purot sitoisin myös osaksi tätä viheralueverkkoa, voisi siellä olla peltoa ja vanhoja kulttuuriympäristöjäkin. Metsät hoitaisivat pääosin biofysikaaliset ekosysteemipalvelut, sekä turvaisivat metsäluontoa myös kaupunkien alueella. Näin yhdistyisivät niin ekologiset käytävät, suojelualueet kuin laajat virkistysalueetkin. Helsingin seudulle ehdottaisin vihersormia, jotka lähtisivät merenrannasta kohti pohjoista ja jossain vaiheessa liittyisivät toisiinsa myös itä-länsisuunnassa. Lopulta ne saavuttaisivat pääkaupunkiseudun viherkehän tai muun vastaavan.
Tiedosto:Keskuspuisto.jpg
Tällasta.
Tiiviit asuinalueet eivät kuitenkaan olisi myöskään mitään lajityhjiöitä. Ne kuhisisivat avoimien ympäristöjen lajeja. Mukavat, intiimit korttelipuistot, liikennealueet ja talojen katot puskisivat ketojen kukkia, ja niissä pörräisivät mehiläiset, perhoset ja muut öttiäiset. Asuinalueet olisi yhdistetty toisiinsa raitein. Ja talot olisivat tietty kauniita.

Ja tällasta.

Eli lyhyesti: kun rakennetaan, rakennetaan kunnolla ja jokaiseen mahdolliseen rakoon ja pintaan luodaan edellytykset ruderaatti-, keto-, niitty- yms. lajeille. Rakennettujen alueiden välissä sitten kunnolliset, yhtenäiset metsäalueet.

Näin olemme yhdistäneet liikenteellisesti ja taloudellisesti kestävän kaupunkirakenteen, terveyttä ja hyvinvointia tukevat ekosysteemipalvelut ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen. Tästä keksinnöstä myönnän itselleni papukaijamerkin.

Kiitos, kiitos.

torstai 17. toukokuuta 2012

Keskustakirjasto

Olin eilen - viime minuuteilla - katsomassa Jätkäsaaren bunkkerissa Töölönlahden keskustakirjaston arkkitehtikilpailun osallistumistöitä. Töitä oli yli 500, joista suurin osa oli silmäilty läpi kymmenesosasekunnissa. Epämääräisiä vinojen viivojen söhlää (ei, ne eivät ole millään tavalla hienoja) tai tylsiä laatikoita. Kuitenkin joukossa oli myös tosi makeita juttuja: vaikuttavia, mutta hillittyjä. Wau-arkkitehtuuri ei tarkoita levotonta ja epämääräistä muotokieltä, vaan selkeitä ja vaikuttavia muotoja, joissa voi olla joku jippo, esmes vino tai kupera seinä.

Oman sydäntarrani sai ehdotus 4. Pidin sen kivimateriaalista, joka sitoi sen eduskuntataloon ja rautatieasemaan, sekä sen lasipalloista, jotka taas toimivat sanomataloyökötyksen kanssa. Arvostin myös suuresti ehdotus 83:ta, joka toimi hienosti musiikkitalon ja sanomatalon välimaastona ja rauhoitti Töölönlahtea tosi paljon. Papukaijamerkki, vaikkei se erityisen wau ollutkaan.

Summa summarum, kilpailu palautti uskoani nyky- ja wau-arkkitehtuuriin. Kyllä jotkut osaavat vielä piirtää vaikuttaviakin taloja.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Viherkattoja perkele!

Olin tossa viime kuussa yliopiston tiedepäivillä kuuntelemassa jorinaa viherkatoista. Ei siellä kauheasti uutta perustavanlaatuista tietoa tullut, mutta kyllä ne viherkatot on vaan niin verraton keksintö! Oikeasti, ei ole mitään syytä, miksei viherkattoja pitäisi tulla roimasti lisää.