tiistai 25. syyskuuta 2012

Säästäkäämme Käpylä ja Kumpula

Kehä ykkösen sisällä ja aivan eritoten Koskelan- ja Hakamäentien eteläpuolella tulee olla hyvin tarkka tilankäytöstä. Tänne sitä tiivistä kaupunkia on järkevintä luoda eikä minnekään jorpakkoon. Kantakaupungin kasvu suuntautuu minusta luontevimmin pohjoiseen kohti Haagaa, Oulunkylää ja Koskela-Viikkiä. Se tarkoittaa, että pienetkin läntit tulisi täyttää ihmisillä ilman hyvin painavaa syytä.

Teen kuitenkin poikkeuksen. En halua, että Käpylään tai Kumpulaan rakennetaan. Uskon, etten ole ihan yksin kannassani.


Näytä Käpylä-Kumpula suuremmalla kartalla

Itäisen kantakaupungin puutarhakaupunki, eli Käpylä, Kumpula, Toukola, Kumpulan siirtolapuutarha ja Vallilanlaakson puisto, on hyvin oleellinen henkireikä kaupungissa. Pohjolankadun ja Limingantien talot ja pihat ovat juuri niitä, joita katsotaan kadehtien sunnuntaikävelyllä tai ohi ajaessa. Tänne me pasilalaiset tullaan kävelylle. Puistoa ne ovat ihan siinä missä asuinalueitakin, vaikkei pihoille pääsisikään. Nähtävyys, jota tullaan katsomaan kauempaakin. Käpylä on käsite.

Lisäksi ihmettelen suuresti, ellei näillä taloilla ja kaupunginosilla ole kulttuurihistoriallista arvoa! Kai ainakin Käpylässä jotain suojeluvurityksia on ollutkin (?) Paljon kertoo se, että jo kultaisella 60-luvulla Käpylä päätettiin säilyttää.

Lisäksi Vallilanlaakso on itäisen kantakaupungin lähin ja tärkeä vähän laajempi puisto. Ja Kumpulan maauimalan viereinen metsä on sekin ihan oikea metsä. Ja kaikki tämä helposti saavutettavissa, hyvin kävelyreitein ja lyhyin matkoin varustettuna!

Väittävät kaupunki-intoilijat ihan mitä tahansa, kyllä tällaisia upeita rauhoittumispaikkoja tarvitaan. Ihan kuin luontoa, myös kauneutta pitää ensisijaisesti vaalia siellä missä sitä jo on. Ja nämä talot ja puistot ovat kauniita, ihan turha alkaa mussuttamaan mitään muuta.

Luonnollisesti tiedostan, että nämä pientaloalueet estävät hyvin tehokkaasti kantakaupungin luonnollisen jatkumisen koilliseen kohti Koskelaa ja Viikkiä. Siksi edes minä en voi vaatia, ettei mikään saisi muuttua. Esim. Toukolan ja Oulunkylän (missä muuten on Ogelin ja Käpylän raja?) puutaloalueet saa minusta tärvellä kehityksen nimissä. Ja tärvely tarkoittaa siis esim. tonttien pilkkomista ja tiivistämistä; puskutraktoreista tuskin kukaan vakavastiotettava on puhunut. Samoin Intiankadun pohjoispuolella niin talojen pihat kuin se metsäkin sopii minusta rakennusmaaksi.
Huomio! En todellakaan väitä, että nuo alueet pitäisi rakentaa heti, mutta minusta on ihan selvää, että noillekin alueille syntyy tulevaisuudessa suuria paineita, kun kantakaupunki kehittyy niiden ympärille.

Kaikesta huolimatta julistan Käpylän, Kumpulan puutarhoineen ja metsineen sekä Vallilanlaakson äärimmäisen suojelluksi kauneus-virkistysalueeksi (ÄSKVA), joka saa säilyä juuri nykyisenlaisena kantakaupunkilaisten kosketuspintana luonnonläheiseen pientaloelämään, "kato kuinka ihana talo" -tyylin virkistys- ja katkeruudensietoalueena, puutarhakaupungin malliesimerkkinä arkkitehtiopiskelijoille sekä keski-ikäisten ja perheellistyneiden hippien reservaattina. Lisäksi säästäisin Taivaskallion, silläkin nyppylällä on merkitystä niin pidettynä viheralueena kuin historiallisena kohteenakin. Isiemme muistot nääs.



Näytä Käpylä-Kumpula suuremmalla kartalla


Laajemmin välistä pientaloalueista

En ole näin kaupunkiekologina ihan varma, mitä mieltä olen väljistä pientaloalueista. Ne ovat nimittäin yllättävän lajirikkaita alueita. Niitä hoidetaan, kiitettävän usein vähän vähemmällä tarmolla, minkä lisäksi siellä on varttuneita puita, pensaita ja kukkaistutuksia. Erinomaista kulttuuriympäristöä siis. On pikkulintuja, erilaisia selkärangattomia (niin pölyttäjiä, kasvinsyöjiä kuin petojakin), rikkaruohoja, siilejä ja muita nuuskuttajia vaikka millä mitalla. Biotooppina, jos nyt niitä sellaisena voi ajatella, ne ovat aika omalaatuisia: kuin reheviä perinnebiotooppeja, mutta puuvaltaisempia. Rehevinä alueina ovat myös oikein hyviä ekosysteemipalvelujen tarjoajia. Tästä syystä en ole aina ihan ehdottoman innostunut vanhojen (=vakiintunut lajisto) ja väljien pientaloalueiden tiivistämishankkeista. Joku kehä ykkösen sisäpuoli ja muut keskeiset paikat joo, mutta minä antaisin vaikka Pohjois-Espoon ja Itä-Helsingin omakotitaloalueiden olla aika lailla rauhassa.

http://2.bp.blogspot.com/_pNFy9prVOKA/TBf24hoi1RI/AAAAAAAABOE/yWBaeBJs-zs/s400/kristiina_6005.jpg
(c) Saaripalsta

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kielikukkasia

Itämeri rehevöityy.
Ilmasto lämpenee.
Luonnon monimuotoisuus köyhtyy.
Pyreneittenvuohi kuoli sukupuuttoon vuonna 2000.
...

Tai sitten ei. Kuunnellaanpas hetki kielenkäyttöämme. Itämeri rehevöityy, siis ihan itse itsenäisesti tekee asiaa, joka on rehevöityminen. Pyreneittenvuohi kuoli, tuosta noin vain, sukupuuttoon.

Totta vitussa  Itämeri ei rehevöidy itsekseen. Itämeri ei ole mikään olio, joka päätti että no, rehevöidynpäs nyt pikkasen. Itämeri rehevöityy siksi, että sinne päästetään edelleen hirvittävät määrät rehevöittäviä ravinteita. Pyreneittenvuohi ei kuollut sukupuuttoon itsekseen, tai jos oli niin urpo että halusi kuolla sukupuuttoon niin siesi kuollakin.

Tällaiset kielelliset asiat ovat pieniä asioita, mutta ne ovat yllättävän isoja asioita, sillä ne muovaavat ajattelutapojamme. Kun sanomme, että Itämeri rehevöityy ja se pitäisi estää, luomme kuvan jostain vääjäämättömästä luonnon tapahtumasta, jonka korjaaminen ja vastustaminen on jotenkin yhtä suurta. Että täällä me pienet ihmiset yritämme pitää planeetan kasassa, planeetan, joka vain itsekseen hajoilee ympäriltämme. Vaikka kaikkihan me tiedämme, että ihmislähtöiset ympäristöongelmat johtuvat ihmistoiminnoista, jotka voi korjata - ihmiskunta itse. Ihmisten toimia tässä pitää korjata, ei luonnon.

Eli Itämerta rehevöitetään, ilmastoa lämmitetään, luonnon monimuotoisuutta köyhdytetään, pyreneittenvuohi tapettiin sukupuuttoon vuonna 2000.

Maailma muuttuu, koska sitä muutetaan.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Siirtolapuutarhat ja kesämajat

Helsingin kaupunkirakennuskohteiksi on ehdotettu muutamaan otteeseen myös kantakaupungin lähellä olevia siirtolapuutarhoja ja Kivinokan ja Lauttasaaren kesäma-alueita. Ymmärtäähän tuon, ne ovat paikoin hyvinkin keskeisillä paikoilla. Aikanaan ne ovat olleet kaupungin laitamilla, mutta ikävä kyllä kaupunki on kasvanut niiden tasolle. Samoinhan se on kaupunkimotarienkin laita.

Siirtolapuutarhat.netin mukaan Kehä ykkösen sisäpuoliset siirtolapuutarhat vievät yhteensä pinta-alaa yhteisalueineen 114,8 hehtaaria. Kivinokan ja Lauttasaaren kun lisää, saadaan yhteensä ehkä 175 ha. Tietty pitää muistaa, että tuo ala on ripoteltu ympäri kaupunkia. Ihan ok tonttitehokkuudella 1,5 tuo tekisi 52 500 asukasta, mikä on kyllä ihan mukavasti.


Näytä Siirtolapuutarhat ja kesämaja-alueet suuremmalla kartalla

Sanottakoon heti alkuun, että siirtolapuutarha on ajatuksena aivan mahtavan mainio! Ei tarvitse ajaa kolmea tuntia jonnekin peräperseen koskemattomaan DeMT-tyypin korpeen rakennetulle tontille päästäkseen kesämökille, vaan voi nauttia käsien multaamisesta joukkoliikenneyhteyden päässä. Aika ei siis missään nimessä ole ajanut niiden ohi, vaikka kaupungin rajat olisivatkin. Onhan niillä myös kulttuurihistoriallista arvoa, mutta näistä asioista en tiedä juuri mitään. Joillain oletettavasti enemmän kuin toisilla. Kuitenkaan en näitä arvoja väheksy, korostan.

Lisäksi siirtolapuutarhat ovat hyvin kauniita. Tuskinpa niiden esteettistä arvoa kukaan kieltääkään. Se, mikä niissä tuntuu harmittavan, on se, että ne ovat hyvin harvojen herkkua, ja että yhteiskunta subventoi näitä "city-mökkeilijöitä" (vuokrahan noissa on valovuosien päässä markkinahinnasta). Itse en kuitenkaan näe siirtolapuutarhoja mitenkään harvojen valittujen exclusive-lomaosakkeina, vaan ihan viheralueina. Siirtolapuutarhat ovat hyvin viihtyisiä ja jänniä paikkoja käppäillä, jotka toisaalta ovat vehreitä kasvillisuuskeitaita, toisaalta mielenkiintoista rakennettua ympäristöä. Se, että jotkut saavat hääriä ja mökkeillä siellä, ei haittaa minua yhtään. Eikös tuollainen viheralueiden hyöty- ja monikäyttöisyys ole vain ihailtavaa?

 

Kun sitä minulta varmaan odotetaan, niin pähkäilläänpä sitä luontoa. Kaikenlaisia hyönteisiä on oltava paljon, niin pölyttäjiä kuin muita mönkijöitäkin. Myös erilaisia kulttuuriympäristöjen lintuja noista löytyy. Ei kuitenkaan välttämättä mitään luontoaarteita. Tosin sitten kun kaupunkivallankumoukseni toteutuu ja katot ja liikennevihreät on valjastettu kukkakedoiksi, saattavat siirtolapuutarhojen pölyttäjähyönteispopulaatiot muodostua aluksi tärkeiksi lähdepopulaatioiksi. Että sikäli niiden säilyttäminen voisi olla perusteltua. Mutta tämä ei ole minusta mikään ensimmäinen huoli.

Herttoniemi ja ennen kaikkea Kivinokka sen sijaan ovat poikkeuksia, siellä huoli Vanhakaupunginlahden lintualueen eteläosiin suuntautuvasta kulutuksesta ja häiriöistä on suuri. Asuinrakentaminen Kivinokkaan on esim. Saunalahden alueelle suuri riski. Lisäksi Kivinokan pohjoismetsätkin ovat osa sitä lintukokonaisuutta, kuten muistamme. Ja tuskin se sitä lintukokonaisuutta haittaa, että siellä on hyvät edellytykset myös kulttuurilajeille.

Ongelma siirtolapuutarhoissa on se, etteivät ne tunnu julkisilta viheralueilta, vaikka niitä ovatkin. Syy on yksinkertainen, ne on aidattu ja läpikulku estetty lähestulkoon niin taitavasti kuin mahdollista. Gryndata näitä ei siis tarvitse, ainoastaan repiä niitä ympäröivät aidat huits svidduun. Ideaalihan olisi, mikäli siellä palstojen ja pensasaitojen keskellä olisi joku kahvila tai muuta pientä ja viehättävää. Mikäli mökkien jaossa on jotain suhmurointia ja hämäryyttä, tulee ne luonnollisesti ratkoa, mutta sen asian jätän valtiotieteilijöille.

Siirtolapuutarhoja tulee siis kehittää ensisijaisesti julkisina kulttuurisina viheralueina esim. Suomenlinnan tapaan, ei asuinalueina. Niiden mielekkyyttä kaupunkirakenteessa voi sitten tarkastella tapauskohtaisesti.

¤¤¤

Näitä tapauskohtia on mielestäni oikeastaan vain Vallilan siirtolapuutarha. Jos jokin noista pitäisi gryndata, niin se. Se on vaan paikassa, jossa kuuluisi olla kantakaupunkia. Mikäli Helsinki rakennetaan, niin kuin se pitäisi, olisin valmis myös Marjaniemen siirtolapuutarhan gryndaamiseen, se on Itäkeskuksen kehittämisen tiellä. Sitten vuonna x, kun Töölö jatkuu Pitäjänmäkeen, voi myös Talin puutarhan mielekkyyttä miettiä. Mutta huom! Nuo alueet eivät nykyisellään ole mikään suuri ongelma. Mutta nuo, jos jotkin, ovat ne puutarhat, jotka mielestäni voivat sellaisiksi tullakaan.

Kumpulan puutarhakin on aika lähellä keskustaa, mutta lasken sen osaksi Vallilanlaakson-Kumpulan puistokokonaisuutta, jonka kyllä haluan säilyttää, lisäksi se on juurikin puistokokonaisuuden takia liikenteellisesti aika ei missään. Samoin on Hertsikan kanssa, joka on aika tasan kahden metroaseman välissä. Kivinokka se vasta pussinperällä onkin, lisäksi siellä on, kuten sanottua, luontoaarre turhan lähellä. Kivinokkaan voisi sen sijaan rakentaa niitä mökkejä muutaman sataa lisää, yhteensä sopiva määrä olisi mutuna siinä tuhannen paikkeilla (nyt 600). Muut puutarhat ovat jo sitten niin jontkassa, että niitä tuskin tarvitsee tässä käsitelläkään.

Ja koska siirtolapuutarhat ovat niin oivallinen juttu, tulee niitä rakentaa lisää! Paraikaa sellaista kaavoitetaan esim. Siltamäkeen. Lisäksi Österundomin reunat ja vaikka Espoon Luukki suorastaan huutavat omia kulttuurisia viheralueitaan. Sinne asti kantakaupunki (toivottavasti) tuskin koskaan kasvaa.

torstai 6. syyskuuta 2012

Mihin ei voi rakentaa

Törmäsin vähän aikaa sitten Clepen blogiin, joka on oikein mielenkiintoinen ja jonka lisäpäivityksiä odotan innolla. Hänen missionsa on asuttaa 400 000 asukasta Kehä ykkösen sisäpuolelle. Kaupunkiekologina vetelen vähän mattoja alta ja kerron, mitkä alueet tulee luonnon puolesta jättää (yleis)kaavoittamatta kaupungiksi. Puhun siis vain kehän sisäpuolisesta alueesta. Järjestys enemmän tai vähemmän satunnainen.

Tarkastelualue

1. Vikki-Vanhakaupunki
Vanhakaupungin lintukosteikko on Helsingin luontokohde numero yksi. Se on kansainvälisestikin merkittävä muuttolintujen levähdysalue. Tähän kokonaisuuteen sisältyvät paitsi itse luonnonsuojelualueena oleva ruovikko, myös Viikin pellot, Kalasataman ruderaatti, Kivinokan metsät ja Herttoniemi-Kivikon metsäsormi.

Tiedostan, että etenkin Viikin pellot vievät tilaa ja ne olisi ihan hirmuisen kiva panna gryndain, mutta ne ovat toiminnallisesti osa sitä Vanhakaupungin ruovikkoa. Esim. monet korkeuksissa lentävät muuttolinnut valitsevat levähdyspaikkansa niiden koon perusteella. Lisäksi siellä peltojen ojissa ja liepeillä valmistuu pääosa lintujen ravinnosta, kasveja, hyönteisiä, sammakoita ja pikkunisäkkäitä. Eli kaikkiaan lajisto on rikasta; on siellä pelloilla muutakin kuin lehmiä ja valkoposkihanhia.

2. Sotilassaaret
Puolustusvoimille kuuluneet/kuuluvat saaret, Vallisaaret ja Santahaminat, ovat järjettömän rikkaita lajistoltaan. Siellä on juuri sitä lajistoa, jota kaupunkiin pitäisi saada, eli ketoja, niittyjä, kulttuurilajistoa jne. Monipuolinen kasvisto meinaa toki myös runsasta ja arvokasta hyönteislajistoa. Eikä lintualueenakaan tule aliarvioida. Santiksessa on myös mittavat määrät vanhoja metsiä. Eli jos kun tätä aluetta kehitetään, olisi kansallispuisto paikallan.

3. Kruunuvuori ja Stansvik
Stansvikissa on Viikin ja joidenkin random pikkusaarten lisäksi Kehän sisäpuolen ainoat luonnonsuojelualueet. Luonnonsuojelualue on siis luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettu alue, ei mikä tahansa kiva metikkö. Perusteet sellaisen perustamiselle ovat siis kovat. Eli suomeksi: luonnonsuojelualueisiin ei kajota.

Lisäksi Kruunuvuoren alue on hyvin rikas ja hyvin säilynyt luontoalue erämaalampineen ja metsineen. Jätettäköön rauhaan. Minun mielestäni nykyinen Kruunuvuorenrannan alue on suunniteltu oikein hyvin, eikä minulla ole siitä huomauttamista. Ajatuksena on ihan hyvä, että Kruunuvuorenrannan ja Laajasalon väliin jää oma "keskuspuisto", semminkin kun Laajasaloa pitäisi tiivistää oikein reippaalla kädellä.
Lisäys 29.9. Näköjään Laajasalon eteläkärjessä ja Jollaksessa on myös pari pientä luonnonsuojelualuetta.

4. Vantaanjoki
Erinomaisen rikas ja monipuolinen lajisto. Ylipäätään joet ja jokivarret ovat aika arvokkaita, sillä niiden varsilla paitsi elää hyvin monimuotoista lajistoa pienellä alueella, ovat ne laajan alueen dynamiikassa tärkeitä. Hyönteisten ja sammakkoeläinten makean veden toukat, esmes. Vantaanjoki on myös Natura-alue. 

5. Laajalahden ruovikot
Syyt aika samat kuin Viikissä. Rikas muuttolintujen levähdysalue. Espoon pätkä meni paljolti tässä, pahoittelelen. Tilaa Espoossa kyllä olisi välittömästi Kehän ulkopuolella, Otaniemi-Tapiola-akselilla. 

6. Keskuspuisto
Keskuspuisto on monen mielestä pyhä. Lajistoltaan se on ihan hyvää perusmetsää, ei välttämättä maailman arvokkainta (siis Kehän sisäpuolella), mutta sen tarjoamia ekosysteemipalveluita ei tule väheksyä. Mä tiivistän kaupunkia mieluummin nirhimällä muista viereisistä metsistä ja viheralueista, jolloin tällainen yksi kunnolla ilmaa puhdistava ja lämpöpiikkejä puskuroiva metsä on erittäin tarpeellinen, jopa välttämätön. Ja kyllä, mainitsemani ekosysteemipalvelut saadaan käytännössä tehokkaimmin metsällä, ei esmes puutarhalla. En tiedä, voinko tarpeeksi paukuttaa: näillä ekosysteemipalveluilla on oikeasti väliä.

Onhan tämä myös psykologis-poliittisesti ehkä tärkein metsä Helsingissä, mutta en väitä psykologiaa tai politiikkaa ekologisiksi argumenteiksi. Toki Keskuspuisto toimii myös ekologisena käytävänä monessa paikassa.

7. Meilahti-Seurasaari
Metsäisiä muuttolintuja, mutta ennen kaikkea tärkeä lepakoiden muuttoalue. Vanhat avoimet rakennukset, metsiköt ja rehevät pusikot tarjoavat suojaa ja ruokaa näille hyönteisiä syöville lentelijöille. Mutta kyllä jossain Paciuksenkadun varressa on tilaa rakentaa vähän talojakin.

Lisäys 29.9.
8. Vartiosaari
Tämä oli vallan unohtunut listaltani. Hyvin monipuolinen ja vaihteleva luonto suht pienellä alueella. Ja vaikka mitä harvinaisia ja rauhoitettuja lajeja kasveista lepakoihin. Tahtoisin kehittää sitä kyllä jotenkin, mutten yhtään tiedä, miten. Luontoarvot kun ovat todella kovat. En jaksanut nyt merkitä sitä tohon karttaan, mutta se on siinä Tammisalon ja Laajasalon välissä. 

¤¤¤

Näin. Siinä ovat nyt ne luontokohteet Kehä ykkösen sisäpuolella, joiden tuhoamista en vain yksiselitteisesti tule hyväksymään. Muissa paikoissa minut voi(nee) myös väitellä kumoon. Osoittamani alueet vievät tilaa, kyllä, mutta onneksi muodostavat aika selkeitä kokonaisuuksia. Tiivis mutta harva, muistattehan.

Lopuksi vielä kartta, niistä minä kun tykkään:


Näytä Mihin ei voi rakentaa suuremmalla kartalla

Vanhakaupunki-Viikinranta

Vanhankaupunginkosken alue on ehdottomia lempipaikkojani Helsingissä. Alue on pieteetillä suunniteltu ja todella viihtyisä. Itse asiassa siitä sekä viereisestä Arabianrannasta innostukseni arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua kohtaan on ylipäätään alkanut. Siksi olen alueen kehittämisestä tarkka; valmishan tämäkään Helsingin kolkka ei ole. Viereinen Vanhakaupunginlahden lintukosteikko, Helsingin ehdoton ykkösluontokohde, asettaa sekin alueelle omat vaatimuksensa.

Lempinäkymiäni Helsingissä.
 Aloitetaan Vanhastakaupungista

Kaikki lähtee siitä, että Lahdenväylä bulevardisoidaan. Tätä bulevardijuttua selvitellään nyt Kaupunkisuunnitteluvirastossa, ja olen kuullut huhua, että Lahdenväylällä se jäisi tekemättä poikkeuksellisen suurten liikennemäärien vuoksi. Oletan siis, ettei Lahdenväylää bulevardisoida kehälle asti, vaikka moni niin haluaisi tehdä, minäkin. Bulevardisoin sen kuitenkin Vantaanjoelle asti. Tuo matka ei voi haitata niin paljoa, kyse on muutamasta sadasta metristä. Kuitenkin näin saataisiin aika mukavaa kaupunkia. Kustaa Vaasan tietä pitkin menisi ratikka, joka kääntyisi Viikintielle.

Rakennetaan Kustaa Vaasan tien meluvihreät siinä Intiankadun ja Valtimontien välillä, tämähän on itsestäänselvyys, joka ei edes liity mihinkään bulevardisointeihin. Olen itse asunut siinä Kustaa Vaasan tien varren opiskelijakämpässä, ja voin kertoa että kyllä nykyään osataan eristää ääntä. Lisäksi se pohjoisempi metsikkö Intiankadun ja Valtimontien välillä joutaa minusta mennä, samoin niitä kerrostalotontteja siellä sopisi tiivistää. Intiankadun eteläpuoliseen metsään en koskisi, mutta siitä myöhemmin.

Sitten plagioin nimimerkkiä KariS, joka ehdotti Oden blogilla joskus muinoin, että gryndataan Koskelan varikko ja heivataan se Viikinrantaan. Idea on täydellinen! Se Koskelan varikko on yllättävän iso, ja siihen paikkaan saisi vaikka kuinka monta korttelia tiivistä kaupunkia. Etenkin kun siihen yhdistetään Koskelantien ja Lahdenväylän eritasoliittymän muuttaminen esmes liikenneympyräksi, kaupungin rakentaminen näin vapautuvalle alueelle sekä Koskelan roimakin tiivistäminen.

Annalan metsät ja kalliot ovat myös vähän tiellä. Siinä Koskelantietä vasten, niiden viljelypalstojen pohjoispuolella oleva kostea lehto on merkittävä lintukohde ja muutenkin kiva ja vaikuttava, joten en koskisi siihen. Pitää bulverdienkin varrella olla aukkoja, jotta liikennesaasteet pääsevät tuulettumaan. Sen sijaan eteläisempi osa, se kallioinen tammilehto, ei ole merkitty mitenkään merkittäväksi luontokohteeksi. Vähän ihmettelen, sillä jalopuulehto on kuitenkin jalopuulehto, eli oletan luontoväen kyllä älähtävän, mikäli tuohon yritetään kajota. Siispä asetan sen selvitysalueeksi (vihreä). Koko tota rajattua aluetta en rakentaisi, enkä millään Kampin tehokkuudella muutenkaan, mutta jotain taloa tonne alueelle olisi kiva saada. Huomattakoon myös, että  nämä Annalan alueet ovat Museoviraston hampaissa varmasti, onhan Helsinki alkujaan perustettu juuri tuonne. Näistä vanhan asutuksen merkeistä en tiedä mitään, joten en yritäkään sanoa mitään painavaa.

Paitsi että mua hotsittaisi hirveästi rakentaa Vanhankaupungintien varren niityille rivi tai pari sellasta Pispala-tyylistä puutaloa, aika tiheästi. Käsittääkseni juuri noilla alueilla on jotain 1500-luvun kylän perustuksia, joten saattaa jäädä rakentamati. Mutta minusta toi olisi tosi kiva ajatus. Kartassa selvitysalueena, mutta ei sama vihreä kuin Annalassa, vaan harmaampi, museaalisempi.

Näille niityille rivi työläisromanttisia taloja. Taustalla häämöttää Metropolian katto.
Ja kokonaisuus siis näin:


Näytä Vanhakaupunki-Koskela suuremmalla kartalla

Ja jatketaan Viikinrantaan

Viikinrannan pienteollisuusalue, rujo ja ihan alikäytössä, on siinä rakastamani Koskenrannan asuinalueen vieressä. Elikkä sitä Koskenrantaa teollisuuden tilalle. Arkkitehtonisesti, planning-tasolla saisi olla vähän tiiviimmin. Lisäksi kivijalkoihin voi vallan hyvin (lue: pitäisi) osoittaa liiketilaa. Alueelle tehtiin keväällä kaava, joka oli ihan paska ja meni pöydälle syksyyn. Käytän kaavan osa-aluejakoa (kuva on huono, mutta parempaakaan en löytänyt).

 http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2011/Ksv_2011-02-24_Kslk_05_El/E1574447-FD67-4158-A152-6CD000D0B527/img_0.png

Luonto asettaa reunaehdot. Alue on kiinni siinä Vanhakaupungin linturuovikossa (myöhemmin ornislangiksi VK), joka on, kuten sanottu, Helsingin merkittävin luontokohde. Uhkana on lisääntynyt kulutus ja alueella hiippailemaan rupeavat lemmikit, ennen kaikkea kissat. Onneksi suunnittelualueen ja varsinaisen ruovikon välissä kulkee vanha jätevedenpuhdistamon laskuoja, joka estää suurimmat ihmisryntäykset sangen hyvin. Pusikkoinen oja on sekin tärkeä lintualue, joten senkin rannan tulisi pysyä nykyisenlaisena.

Viikintien pohjoispuolisella kalliolla on pikkiriikkinen suo, joka on merkitty arvokkaaksi kasvillisuuskohteeksi. Se ei ole mikään maailman tärkein kasvillisuusaarre, mutta ottakaamme se nyt kuitenkin huomioon.

Ja hommiin: Viikintien varteen rakennetaan tiiviimmin: korkeimmat talot ja katuun kiinni. Osa-alueella 1 Viikintien länsipuolelle sopii aika moneen kohtaan talorivi, viitisen kerrosta. Tien itäpuolelle taas sopisi pari kolme kortteliakin. Siitä itäänpäin sellaista nättiä townhousea, kunnes saavutetaan sen laskuojan pusikot. Niistä ei häviä yksikään, eli päällystetty pinta ei saa siirtyä nykyistä idemmäs senttiäkään. Luontoa on vieressä vaikka millä mitalla, mutta koska suojelualue ei ole (pohjimmiltaan) virkistysalue, tarvitsevat asukkaat myös pari korttelupuistoa, jossa touhuta ja virkistyä. Maisemallisesti voisi olla aika makeeta, jos nämä korttelipuistot ulottuisivat suunnittelualueen itärajalta Viikintielle asti vajaan korttelin leveydellä. Eli aina n. 4 korttelia taloja, yksi puistoa. Lisäksi reitit Vantaanjoen varrelle tulee olla hyvät, jotta osa sunnuntaikävelyistä ohjautuisi sinnekin.

Viikintien pohjoispuolinen kallio (Osa-alue 4) rakennetaan myös täyteen kerrostaloja. Nykyinen voimalaitoshärpäke mikälie saa myös luvan siirtyä. Sen kallion itäosa jätetään paljolti paljaaksi, jotta se suo turvataan (ei se oikeasti tule kestämään, vaikka tehtäisi mitä), mutta ennen kaikkea siksi, että alueen lapsilla on vastakin kiipeily- ja aikuisilla ulkoilukalliot. Lisäksi siinä kohtaa on I maailmansodan aikaiset linnoitukset, jotka on muinaismuistolailla automaattisesti suojeltuja. Onpahan tulevilla sukupolvilla sitten yksi ilmeinen täydennysrakentamiskohde lisää, mikäli tämä ratkaisu osoittautuu huonoksi.

Vanha vedenpuhdostamon tontti (Osa-alue 2), kuvassa ruskealla, on ongelmallinen alue, sillä se on aivan kiinni siinä VK:n ruovikossa ja leppälehdossa, luonnonsuojelualueita molemmat. Täällä jos missä se tuhoisaksi äityvä kulutus on uhka, mikäli alue gryndataan täyteen ihmisiä. Ratkaisu: ei gryndata, vaan laitetaan se Koskelan ratikkavarikko tälle tontille! Samalla tulee väkisinkin tulee vedettyä ratikkakiskot (kuvassa mustalla) Viikintielle tulevan asuinalueen läpi, ja hyvin pienellä vaivalla ratikkalinjaa voi jatkaa Viikin kampukselle, jolloin saadaan liityntäyhteys tulevalle Raide-Jokerille kivasti.

Hernepellonkujan alue (Osa-alue 3), eli se teollisuusalue, jota en ole maalannut gryndaus-sinisellä, nauttii vuokrasopimusta vielä pitkälle 2030-luvulle, enkä jaksanut tehdä sille nyt mitään. Siihen alueeseen vaikuttaa ennen kaikkea se, mitä sen Lahdenväylän kanssa tehdään.

Eli näin:


Näytä Viikinranta suuremmalla kartalla

Vaihtoehtotulevaisuus

Kekkasin aikanaan, että olisi siistiä, jos se Viikinrannan ratikka  kulkisi Hämeentietä pitkin. Tai siis tulevan tiederatikan olisi mielestäni pitänyt kulkea Hämeentietä pitkin, sillä TaiK on sen varrella. Nyt TaiK kuitenkin käsittääkseni siirtyy Otaniemeen, joten Hämeentien yhteydellä ei ole enää niin väliä. Onneksi. Se olisi nimittäin ollut vaikea rakentaa, sillä Hämeentie on etenkin pohjoisosastaan kovin kapea. Itse asiassa ihan tarpeettoman vaikeaa, paljon parempi vaan ajaa Kustaa Vaasan tietä pitkin. Kirjotanpa nyt ideani kuitenkin esille, kai tätäkin on kiva joskus pappana muistella. Eli:

Hämeentiellä on kyllä tilaa Vanhankaupungintien risteykseen (siihen vanhalle 52:n päättärille) asti. Pari metriä voidaan kyllä nirhiä puistoista, etupihoista ja vaikka pyöräkaistoista. Eli sille matkalle saadaan kyllä ängettyä ratikkakaistat.

Hämeentien ihan loppupäässä sitä tilaa ei enää ole, joten se täytyy ottaa autoilta. Kielletään läpiajo Viikintielle ja sallitaan sillä pätkällä vain tontille ajo. Se pätkä kuvassa punaisella. Läpiajoliikennettä aiheuttaaksemme voidaan vetää Kaironkatu ja Vanhakaupunginkatu Kustaa Vaasan tielle, 1+1 kaistaa kummallekin (mustalla). Lisäksi se Viikintien risteys voi olla ratikoille liian jyrkkä, joten sitä tietä pitäisi ehkä leventää itäpuoleltaan (sinisellä).

Eli näin:


Näytä Hämeentien ratikka suuremmalla kartalla