keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Vuodareita: Mökki

Vietin viikonlopun 18.-20.10. porukoiden kanssa möksällä Savonmualla. Haluaisin päästä jo eläkkeelle, niin että voisin viettää rauhassa kaikki päiväni siellä.

Lauantainaamuna kävin aamunkoitteessa - tottakai - myös linturetkellä. Töyhtötintti puuttuisi vielä. Mökkitietä pitkin kulkiessani kuulin urpiaisia, puukiipijöitä, tali-, sini- ja hömötinttejä ja punatulkkija. Hengitin syksyä, lempivuodenaikaani. Koukkasin metsään tulevan kansallispuiston kohdalla; ei mitään perustinttejä kummoisempaa. Takaisin tielle, eikä vieläkään mitään. No, käännyin takaisin ja koukkasin metsään toisesta kohtaa. Psshhyttelin pari kertaa pikkulintuja sangen tuloksetta, mutta jossain vaiheessa tajusin vain pysähtyä paikalleni. Ja eikä aikaakaan, kun uteliaat pikkulinnut tulivat pyörimään ympärilleni. Lutuisia hömötinttejä, sini- ja talitinttejä tuli mukavan lähelle. Puukiipijäkin tuli kiipeämään vierelleni. Ja sitten silmiini tarttui tiainen, jolla oli kovin vaalea pää. Olisiko tuo se? Tirppa uudelleen näkökenttään, ja siellähän se töyhtötiainen oli! Vuodari nro 184 Lintu jonka olen nähnyt aiemmin kerran, joskus kymmenvuotiaana. Onhan se vaan suloinen kuin mikä! Tulikin oikein nätisti ulottuville, jos olisin kameraihmisiä olisin ollut onnellinen.
Kuva: Birdlife Suomi

Kirkkovuoren hienossa metsässä Tapio antoi minulle kourallisen kantarelleja. Otettua sienet kourassani ehkä kolme askelta kuulin jonkin raskaan otuksen pyrähtävän lentoon. Sienet maahan, kiikarit käsille ja hiipimään. Hetken hakemisen jälkeen näin oksien takaa puussa keikkuvan isohkon linnun. Sepelkyyhky? Kiikarit silmille ja sehän on pyy! Vuodari nro 185 ja jälleen aivan vuoden luontokuva -tasoisesti. Selväsi Sendari oli tehnyt Tapion kanssa jonkin diilin. Eksyin vielä Kirkkovuoren jyrkänteille, henkeäsalpaavan savolaisen metsä-järvi-vuorimaiseman äärelle. Parasta.

Käännyin takaisin ja olin jo parinkymmenen metrin päässä mökkitieltä, kun Sendari pakotti kääntymään. Metsästä kajahti nimittäin jotain ihan vierasta ääntä, hyvin heleää ja kovaäänistä. Sain linnun kiikariin, ja kolme hyvin taviokuurnamaista lintua lensi ohitseni ja laskeutui nopsaan kuusenlatvaan. Olin melko varma, että ne olivat kuurnia, mutta niiden ääni oli heleämpi kuin muistin talvelta. Lisäksi tämä oli lauluääntä, mallia "plii-plyy plyijjy plyijjy plyijjy", jota siis en ollut kuullut. Myöhemmin soitin konsulttitoimisto Karvanaama &:lle, joka ohjeisti että kuuntele ääntä mieluummin kuin rakennetta. Ja kyllä se äänikin myöhempien vertailujen jälkeen täsmäsi, eli näin kolme taviokuurnaa. Näköjään ovat uudestaan liikkeellä.

Naama hankolaisena kuivaleivoksena kävelin takaisin, ja melkein tontin kohdalla äkkäsin vielä kelonnokassa pienen möykyn. Kiikareiden läpi se paljastui varpuspöllöksi. Elis ja vuodari 186! Kyllä mökkireissu nyt ylitti odotukset kirkkaasti. Vielä kun pihaa haravoidessa kuului Hangosta tuttua kimeää piipitystä ja värinää, ornitutkani värähti ja ylitse lensi kuin lensikin muutama pyrstötiainen, ei lintuonnea voinut kuin päivitellä. Tulivat vielä muutamaan kertaan pyörimään pihakoivuissa.

Eikä se siihen loppunut. Illansuussa kusella käydessäni kuulin mökin viereisestä kuusimetsästä tikan kip-ääntä. Se kuulosti kuitenkin jotenkin oudolta, ei ollut käpytikka. Sisältä takki ja kiikarit ja metsään. Kuusten suojissa sade ei haittaa kuulemista, ja hetken kuulostelun jälkeen edestä kantautuikin nakutus. Hiivin eteenpäin ja siinähän se nakutti kuusenrungolla, pohjantikka. Ja jos noi aikaisemmat tirpat olivat olleet jotenkin valokuvauksellisesti, niin tämä se vasta olikin.

Eikä se siihen loppunut vieläkään. Sunnuntaina kotimatkalla huomasin jossain Kangasniemellä ikkunasta, että tuolla männyn nokassahan killuu metso! Vuodari 187, toki toivottu mutta täysin odottamaton. Myöhemmin näin ikkunasta männynoksalla pöllön. Koko ja muoto toivat mieleen viirupöllön, mutta vilistettiin ohi ennen kuin ehdin nähdä kunnolla. Kun ei sille nelostielle voi oikein pysähdelläkään... Onneksi äkkäsin sentään Lahdenväylällä latvassa killuneen hiiripöllön niin tuli parempi mieli.

¤¤¤

Mökkiviikonloppu siis täynnä kaikkea pikkukivaa, joka pitää kiinnostusta yllä ja tuo niitä onnistumisen fiiliksiäkin. Kyllähän tämä on oikeastaan tosi kivaa. Ennen kaikkea on ilo huomata oma kehityksensä tässä hommassa. Esim. äänet ja elinympäristöt luonnistuvat jo ihan eri tavalla kuin vielä vuosi sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti