Kaupunki on hyvä ei-urbaanillekin

Todennäköisesti tämä liittyy hyvin vakavaan Kilpparinjälkeiseen masennukseen (retkiblogaus tulossa!), mutta tajusin toissapäivänä jotain. Oltiin Skideissä festareissa käymässä, mikä oli sikäli kivaa, että lapsillekin järkätään kesätapahtumia. Mutta en viihtynyt, en sitten alkuunkaan. Hirveästi ihmisiä ja mukavinkeää grafiikkaa ja äh. Se toki oli kivaa, että muksu sai möyriä mullan kanssa ja istutella salaattia kukkaruukkuun, itävät jo. Mutta ei me siellä kauaa viihdytty.

Luulin pitkään olevani urbaani. Mutta en minä ole. En minä jaksa mitään kaupunkimaista vipinää tai urbaania pöhinää tai ihmisvilinää. Minusta parhaat paikat Helsingissä ovat juuri niitä, joita muut ihmiset eivät ole vielä löytäneet. En minä ihmispaljoudesta kärsi tai ahdistu, en minä sitä, mutta en minä ihan ymmärrä niitä jotka oikein kaipaavat ympärilleen paljon väkeä.



Ei liene yllätys, että biologit aika usein haluavat asumaan maaseudun rauhaan ja luonnon keskelle. Juurikin yksi jo valmistumispisteen ylittänyt osti kuulemma talon jostain Karjaalta. Rupesin itsekin leikittelemään ajatuksella. Antaisin pihanurmen rehottaa, käyskentelisin metsissä ja ajaisin junalla kaupunkiin duuniin. Varsin pian tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei onnistuisi.

Mä vaan arvostan palveluja liiaksi. Haluan käydä baareissa ja ravintoloissa ja tilata pizzaa nopeasti. Rakastan sitä, että lähikauppa on 50 ja lapsen päiväkoti 300 metrin päässä, ja että pääsen kouluun Viikkiin pyörällä tai bussilla 20 minuutissa. Kaupungissa julkinen liikenne pelaa, ja pääsen liikkumaan helposti kaikkialle muuallekin, minne vain tarvitsee. Myös metsiin. En ikimaailmassa haluaisi autoa riesakseni. Jos se menisi rikki, en osaisi tehdä sille mitään, koska olen akateeminen tumpelo. Rahaakin se veisi.

Ja kyllä mä haluan lapseni kasvattaa kaupungissa. Aikuisena saa muuttaa eroon ihmisistä jos haluaa, mutta kyllä minusta lapsen ja aivan etenkin teinin pitää nähdä erilaisia ihmisiä ympärillään. Ei kaikesta pidä tykätä, mutta kyllä se pitää tajuta, että tähän maailmaan mahtuu vaikka minkälaisia erilaisia ihmisiä. Ja niitä näkee kaupungissa.

Ja kaupungissa on tutut ihmiset. Olen siis kyllä hyvin sosiaalinen ja haluan viettää aikaani ihmisten kanssa. En vain halua rymytä ventovieraiden kanssa. Mutta kaupungissa pääsen helposti kavereiden luokse illanistujaisiin tai puistohengailemaan. Tai Viikkiin staijaamaan lintuja. Täällä kaupungissa minulla on paljon erilaisia kavereita ja kaveriporukoita. Ja entäs kun lapsi pitäisi saada hoitoon? Nyt kun haluan mennä vetämään tyttöystäväni kanssa romanttiset perskännit, voin lykätä muksun isovanhemmille alle puolen tunnin bussimatkan päähän - ja olla täysin valmiina ei-ajokuntoiseen elämään. Mutta jos eka pitäisi ajaa kolme varttia jonnekin huitsiin lastenhoitajatutulle ja sitten metsästää autolle säilytyspaikka ja hoitaa seuraavana päivänä kaikki takaisin... hyh.

Kyllä mä vaan arvostan kaupungin palveluja, lyhyitä etäisyyksiä ja hyviä joukkoliikenneyhteyksiä liiaksi, jotta voisin muuttaa maaseudulle. Nämä kaikki edellyttävät tiivistä kaupunkia, joten minäkin haluan sitä. Ei se tiivis rakentaminen tarkoita automaattisesti mitään tapahtumapöhinää tai epäilyttäviä city-ihmisiä. Kaupungissa saa lymytä kotona yksin rauhassa jos niin haluaa. Ja eihän minun ole mikään pakko tunkea niihin epäilyttävien city-ihmisten tapahtumiin. Kyllä kaupunki on oikein hyvä paikka asua, muista ihmisistä huolimatta. Luontoa ja rauhaa varten on sitten kesämökki. Siellä ei palveluja kaipaa.

Tässä mielessä Itä-Pasila on minulle juuri oikea paikka. Ehkä mieluiten asuisinkin juuri jossain kantakaupungin liepeillä; alueilla, jossa olisi kävelymatka kaupungin palvelutarjontaan, mutta silti rauhaa sitä kaipaaville.

Kalliolaiset pitäkööt kallionsa. Meille muille sen sijaan tarvittaisiin tiiviitä kaupunginosia, joissa ei olisi koko ajan jotain blockpartyjä tai lavatansseja. Lisää Krunikkaa Stadiin?