Arvostelussa: Helsingin viheraluestrategia

Helsingin yleiskaavasta päätetään viikkojen sisällä. Vastikään ilmestyi yleiskaavaa täydentävä julkaisu, VISTRA II eli viher- ja virkistysalueiden strateginen kehityskuva, jossa luonnostellaan, miten se Helsingin vihreys ja vehreys oikein toteutetaan. Nyt luvassa sangen pikainen katselmus, lähinnä itselleni julkiseksi muistiinpanoksi.

Lisäys 23.8.16: Kyseessä on siis jossain määrin yleiskaavasta irrallaan oleva projekti, mikä osaltaan selittää ristiriitoja yleiskaava- ja viheraluekarttojen kanssa. Tässä tapauksessa vasen käsi on kuitenkin tiennyt, mitä oikea tekee, joten ihan täysiä tyylipisteitä ei satele.

Kiitämme:

1. Viheralueiden jatkuvuuteen ja saavutettavuuteen on kiinnitetty esimerkillistä huomiota! On tunnistettu vihersormien kannalta hankalat paikat isojen teiden ja ratojen kanssa ja esitetään alikulkuja ja vihersiltoja. Myös reitistöjä on mietitty oikein mallikkaasti ja tunnustettu tarve selkeälle opastukselle viheralueiden ja -reittien välillä ja sisällä. Poikittaisiin viheryhteyksiin on panostettu kunnolla. Lisäksi on mietitty aivan todella mallikkaasti sitä, miten viheralueille pääsee asutuksen keskeltä. Papukaijamerkki!

   

   Tämä on erittäin hyvä. Vihersormilla menee "runkoreitit", ja lisäksi koko kaupungista on mietitty (oranssit) reitit laajemmille viheralueille. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

2. Viheralueiden hierarkia on esitetty selkeästi, mikä toivottavasti näkyy myös esim. reitityksessä. Kaupunginosapuistokosepti on esitetty hyvin. Mutta miksi ihmeessä niitä ei huomioida kaavakartalla? En pystynyt ymmärtämään silloin kun kaava ilmestyi, enkä pysty ymmärtämään vieläkään.
3. Eri viheralueille ja vihersormien osa-alueille on rohkeasti esitetty omaa luonnetta. Itse kannatan ja suuresti; aikanaan tultiin eräässä suunnittelukilpailussa siihen tulokseen, että jos haluamme turvata jonkin viheralueen, pitää sillä olla hyvin selkeä ja ilmeinen karaktääri. Näin ihmiset tunnistavat alueen ja kiintyvät siihen.
4. Hulevesiä käsittelevät tekstit ovat sangen tasapainoisia. On tunnistettu tulevaisuuden ongelmakohdat, ja eikö kaupunkiekologi nyt ala kehräämään tällaisesta tekstistä:
   "Hulevesien käsittelyssä suositellaan kokonaisvaltaisempaa hulevesien hallintaa, jossa jäljitellään luonnollisia valuntaprosesseja. Käytännössä tämä tarkoittaa rakentamisalueilla vettä läpäisemättömien pintojen määrän minimointia, hulevesien imeyttämistä ja viivyttämistä erilaisten vesialtaiden ja kosteikkojen avulla. Luontaiset hulevesien hallinnan keinot, kuten hidastavat ja puhdistavat rakenteet pienentävät hulevesien aiheuttamia riskejä. Puhdistavia rakenteita ovat esimerkiksi kosteikot ja hulevesialtaat, hidastavia niiden lisäksi myös avo-ojat, painanteet ja viherkatot."
5. Myös rakennusalueisiin on kiinnitetty huomiota: peräänkuulutetaan maanvaraisia pihoja ja mainitaan viherkerroinkin. Kuulostaako tutulta?

Moitimme:

1. Kyllä tässä on nyt kaupunkiluonto sivuutettu aika lailla täysin.  Tottakai tekstissä roikkuu sellaisia sanoja kuin "ekologinen yhteys" ja metsäverkosto, mutta niistä ei vedetä minkäänlaista linjaa. Ei näin! Esimerkiksi vihersormien osa-alueita tarkasteltaessa pitäisi ehdottomasti ottaa kantaa myös siihen, millaista kaupunkiluontoa alueella on tarkoitus tulevaisuudessa olla.
   
   Kuvaavana esimerkkinä lainaus sivulta 17: "Ekologisen verkoston osalta jokaisella tarkastelutasolla on lähtökohtana, että viherverkosto toimii ekologisena verkostona, eikä sitä sen vuoksi esitetä kartoilla erikseen." Tämä on toki oikein ylevä ja oikea tavoite, mutta kyllä se vaatisi koko kaupungin tason tarkastelua; tämän paperinhan on tarkoitus ohjata tulevaisuuden asemakaavoitusta ja puistosuunnittelua. Tässä pitäisi esitellä ne periaatteet, miten ja millainen ekologinen verkosto esimerkiksi Pohjois-Helsinkiin halutaan luoda, ja mitä se vaatii.
   
   Kuvaavana esmerkkinä nro 2: niittyverkosto-sanaa ei löydy koko paperista kertaakaan, vaikka se on yleiskaavan teemakartan ehkä hienoin ja innovatiivisin oivallus. EI NÄITÄ VOI JÄTTÄÄ VAIN "TARKEMMAN TASON SUUNNITTELUN" VARAAN!
   
   Paperissa ei esitetä periaatteita tai esimerkkejä siitä, miten kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voisi lisätä osana tavoitteellista viherverkostoa - ja mille alueille mitäkin toimia kannattaisi kohdentaa. Tämä olisi ehdottomasti tämän paperin tasoinen juttu.
2. Viestinnällisesti rapsan tekee vaikeaksi se, että välillä kyse on enemmän mainoksesta kuin ohjeistuksesta/selvityksestä. Kyllä tämmöisessä visiopaperissa saa ja pitääkin olla jonkin verran puhdasta fiilistelyä mukana, mutta:
1. Viheralueet on yritetty esittää ikäänkuin nykyisessä laajuudessaan, häivyttäen epäselvästi rakennetut alueet pois. Seiskää sanojenne takana, ksv! Jos olette rakentamassa viheralueille tulevaisuuden kaupunkirakenteen nimissä, älkää yrittäkö häivyttää sitä pois paperissa, joka käsittelee tulevaisuuden viherrakennetta.

   

   Miksi metsään rakentamista pitää näin häivytellä, jos kyse on tulevaisuuden viher- ja kaupunkirakenteesta?

   
   Erityisen härskiä on se, että Herttoniemen metsää ei ole edes yritetty häivyttää, vaan se on esitetty mukana tulevaisuuden viheralueita! Kaavakartassa alueelle on tungettu pikseleitä vaikka ja millä mitalla. Nyt jumalauta oikeesti! Haluaisin olla kiva ja ymmärtäväinen, mutta tämä on ihan vaan kusetusta.

   

   Tämän mukaan Viilarintien eteläpuolella ei metsää häviäisi.

   
   

   

   Yleiskaavakartan mukaan Hertsikan metsää taasen rouhittaisiin melko reippaasti.

2. Epämääräiset mainos-, tai siis identiteettipuheet tekevät mm. luonnonhoidon arvioimisen mahdottomaksi. Mikähän ihme on Keskuspuiston "Stadin skutsi"? Millaista skuttaa sen on tarkoitus olla? Mitä arvoja siellä painotetaan? Yrittäkää edes.
3. Viheralueiden aktiviteettien seuraaminen on tehty kovin vaivalloiseksi. En tiedä onko tässä kyse suunnittelijoiden visuaalisen viestinnän vs. meikäläisen tekstimuotoisen viestijän tottumuksista, mutta minun on hyvin vaikea seurata noiden kuvakkeiden kautta, mitä kaikkea tulevaisuuden viheralueilla kehitetään. Miksei niitä voisi vaan kirjoittaa auki?

   

   Mitä nämä nyt oikein tarkoittavat?

Toivomme:

1. Että vielä jokin päivä luontokysymykset otetaan luontevasti ja läpileikkaavasti mukaan suunnitteluun, ja että kaupunkiluonnon ja sen monimuotoisuuden suhteen vallitsisi jokin näkemys. Köykäisimmilläänhän kyse on siitä, istutetaanko puistoon paljon kukkia vai jätetäänkö istuttamatta.
2. Että kaikesta huolimatta tulevaisuuden Helsingissä olisi sijaa myös jäsentämättömälle jouto- ja jättömaalle meille laitakaupungin estetiikasta ja omaehtoisemmasta virkistyksestä pitäville.

Korttelipihat ja kaupunkiekologia

Olen ollut kovasti ilahtunut viimeaikaisista korttelipihoja koskevista puheenvuoroista. Esimerkiksi Yle teki taannoin jutun korttelipihoista, jotka parhaimmillaan tuovat kesämökin rauhaa, toisaalta tarjoavat lapsille hyvän ja turvallisen temmellyskentän. Myös Timo Hämäläinen ruoti blogissaan ansiokkaasti ja perusteellisesti hyvien ja puistomaisten korttelipihojen merkityksestä urbaanin elämänlaadun sekä kaupunkiympäristön kohottajana. Allekirjoitan.

Helsingissä toimii myös pihoihin keskittynyt kollektiivi, Korttelipihat takaisin, joka pyrkii lisäämään avointa ja luonnonläheistä pihakulttuuria kantakaupungissa. Timon blogia referoidakseni korttelipihatyyppien tarkoituksena on mm. kehittää kaupunkilaisille työkalupakki, joka sisältää erilaisia käytännöllisiä, juridisia ja sosiaalisia ohjeita kaupunkipihojen ehostamiseen sekä eri taloyhtiöiden pihojen yhdistämiseen yhdeksi korttelipihaksi. Aivan upeaa työtä! Tätä juuri on kaivattu! Toivon kaupunkipihatyypeille kaikkea hyvää ja suurta menestystä, sekä paljon mukavia korttelipihoja tulevaisuuden kantakaupungissa.

Tällä pienellä otannalla voitaneen siis sanoa, että hyvin tehtyjen korttelipihojen edut ovat verrattomat: umpikortettelin piha toimii pienenä, rauhallisena puistona, jonne voi hyvillä mielin laittaa pienenkin lapsen touhuamaan, sekä kaunistaa ikkunanäkymiä ja tarjoaa seurattavaa vuodenaikojen vaihdellessa. Hyvällä pihalla voi myös möyriä istutusten, jopa pienviljelmien kanssa ja istuskella naapurien kanssa. Mullassa möyriminen ja kasvillisuudessa rymyäminenhän lisää myös vastustuskykyä ja vähentää autoimmuunisairauksien riskiä (Rook 2013). Lisäksi kukkivat kasvit tarjoavat mettä pölyttäjille ja puut ja pensaat elinpaikkoja linnuille ja hyönteisille.

Korttelipihat ovat parhaimmillaan reheviä puistoja. Kuva: Timo Hämäläinen

Puistomaisten korttelipihojen rakentaminen on siis erinomainen juttu korttelin asukkaille. Mutta kaupunkiekologin hattu päässäni haluaisin jatkaa listaa myös sillä, että korttelipihoilla olisi suuri potentiaali koko kaupunkiekosysteemille. Biomassa, kasvillisuuden peittämä pinta ja puut ovat monella tapaa kriittisiä kaupunkiekosysteemin "aineenvaihdunnan" kannalta, myös tiiviissä kaupungissa, ja niiden lisääminen olisi helpointa juurikin pihoilla.

Otetaan esimerkiksi kaupungin mikroilmasto. Kivikaupunki on kuuma paikka. Tummat, päällystetyt pinnat, kuten asfaltti, kivetys ja rakennukset pidättävät lämpöä ja ovat albedoltaan heikkoja, eli ne heijastavat huonosti auringon lämpöä takaisin ilmakehään. Toisaalta liikenne ja muut kaupungin laitteet tuottavat hukkalämpöä välittömään kaupunki-ilmastoon. Tarpeeksi suurissa kaupungeissa tämä nk. lämpösaarekeilmiö on jo kansanterveydellinen ongelma, sillä etenkin vanhukset ovat herkkiä liian kuumalle ilmalle.

Tiiviissä kaupungissa on suurin riski helleoireille. Kuva: HSY

Kasvillisuus auttaisi tähän. Puut varjostavat maanpintaa, jolloin se "imee" vähemmän lämpöä. Lisäksi kasvillisuuden korkeampi albedo heijastaa jonkin verran lämpösäteilyä pois maanpinnasta. Tämän lisäksi kasvit viilentävät kaupunki-ilmaa evapotranspiraation avulla: kasvit haihduttavat lehtiensä kautta ilmaan vettä, joka sitoo ilman lämpöenergiaa. Ja tämä on kovin merkittävä tekijä kaupunkien mikroilmastossa. Bowler ym. (2010) esittivät meta-analyysissään, että viheralueilla oli keskimäärin yhden asteen viileämpää kuin ei-viheralueilla. (Joskin heidän mukaansa tutkimukset vaihtelivat aika paljon ympäri maailmaa, joten tätä yhtä astetta voidaan pitää alustavana tuloksena; vaikutus on mieluummin ylös- kuin alaspäin.)

Yksittäisillä pihoilla vaikutus voi olla vielä suurempi. Shashua-Bar ym. (2009) vertailivat erilaisia pienten pihojen varjostustapoja, ja puusto+ruoho oli selvästi tehokkain yhdistelmä; ilman lämpötila oli "tyhjään" pihaan verrattuna 2,5 astetta viileämpi, ja maanpinta jopa yli 20 astetta viileämpi. Toki ko. tutkimus on tehty Israelissa, joten vaikututkset ovat suuruudeltaan tuskin täysin yksyhteen Helsingin kanssa, mutta en oikein keksi, miksei perusperiaate olisi samankaltainen myös näillä lakeuksilla.

Puut viilentävät ilmaa. Kuva: Shashua-Bar ym. (2009)

Kaupunkipuut myös parantavat ilmanlaatua, sillä kasvillisuus sitoo itseensä erinäisiä saasteita aineenvaihduntansa yhteydessä. Royn ym. (2012) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa mainitaan kaupunkipuiden vähentävän moneen kertaan todistetusti lukuisia ilman epäpuhtauksia (ks. alla).

Taulukon lähde: Roy ym. 2012.

Ilmanlaatuun vaikuttaa kuitenkin paljon ilman liikkeet, joten "lisää puita kaikkialle" ei ole välttämättä ilmanlaadun kannalta paras vaihtoehto. Vilkkaiden katujen varsilla katupuut voivat estää ilman vaihtumisen ja jättää epäpuhtaudet lillumaan katukuiluun - kasvillisuus kun ei ime läheskään kaikkea. Vastoin parempaakaan näkemystä suosisin siis tässäkin mielessä puiden ja pensaiden istuttamista nimenomaan korttelipihoille: ilma saa vaihtua rauhassa katukuiluissa, mutta kaupungissa on silti paljon puustoa ja kasvillisuuta saastepartikkeleita imemässä.

Toisaalta korttelipihat muodostavat melko ison osuuden kivikaupungin pinta-alasta. Mitä suurempi osuus pihoista on päällystettyä pintaa, sen suuremmat ongelmat meillä on hulevesien kanssa. Jos taas kaikki kantakaupungin pihat olisivat luonnonmukaisia, ne pidättäisivät kaupunkitasolla jo marginaalista suuremman määrän vesiä viemäristöä kuormittamasta, vesistöjä pilaamasta - ja kiitos kasvillisuuden, palauttaisivat veden kaupunki-ilmaa viilentämään. Kysäisin tästä parilta päivystävältä maisema-arkkitehtikaveriltani, ja heidän mukaansa täysin luonnollista maaperää ei pihoille käytännössä voi saada, sillä pelastusajoneuvoja yms. varten pitää rakentaa tarpeeksi kantavia reittejä. Kuitenkin loppuosa pihasta voi (lue: pitäisi) olla myös vettä pidättävää ja kasvillisuutta tukevaa maaperää, eikä pihoja pitäisi ehdoin tahdoin päällystää esim. parkkipaikoiksi.

(Toki pitää muistaa, että maavaraisenkin pihan vedensitomiskyky riippuu myös maaperän ominaisuuksista; kallio ei ime sadevesiä yhtään asfalttia enempää. Lisäksi suunnitteluohjeistukset ja -säännökset ovat kuulemma kovasti jo hulevesien luontaisen käsittelyn suuntaan, ja hyvä niin.)

Mutta vielä on uusissakin korttelipihoissa tehtävää. Aivan liian usein pihoina toimii parkkihallin betonikatto. Tällaisista kansipihoista tulisi yksiselitteisesti päästä eroon, sillä käytännössä mikään edellä mainittu hyvän korttelipihan ominaisuus ei onnistu kansipihoilla: niihin ei saa kunnolla puita, piha ei sido vettä, ja ohut maaperä on ominaisuuksiltaan hyvin köyhää. Kansipihat ovat olleet ilmeinen kompromissi, jolla on saatu yhdistettyä suuri määrä parkkipaikkoja isoihin kerrosneliömääriin, mutta ratkaisu ei tue juuri mitään hyvän, kaupunkiekologisesti toimivan ja asukkaita palvelevan pihan ominaisuuksia. Lisäksi nekin kuluvat, eikä niiden peruskorjaus ole täysin triviaalia hommaa. Niistä voidaan saada hyvällä suunnittelulla ihan hauskan näköisiä, mutta käytettävyydeltään ja biomassaltaan köykäisiä.

Betonikansipihat eivät pidätä vettä, eivätkä parista taimesta huolimatta tarjoa sitä puistofiilistä. Kuva: Timo Hämäläinen.

Parkkipaikat pitäisi siis rakentaa mieluummin parkkitaloihin tai -luoliin; monessa paikassa ne voisi jättää kokonaan rakentamatta. Sen sijaan pihojen tulisi olla mahdollisimman pitkälle maavaraisia, ja mahdollisimman vähän päällystettyjä. Tähän kaupunkien pitäisi herätä huomattavasti tarmokkaammin.

Sillä välin kannustan kaikkia kivikaupungin asukkaita innostumaan omista pihoistanne; tehkää niistä juuri sellaisia ihania viherkeitaita, joissa mielii istuskella pitkään!

Tätä lisää! Kuva: Timo Hämäläinen

Talvi

Kävin viikonloppuna maaseudulla. Siellä oli talvi. Maaseudulla talvi on oikea vuodenaika, ja kaunis. Kaupungissa talvi on perseestä. Jokainen tietää, mitä Gösta lauloi rännästä ja Helsingistä.

Talvi on sitä, kun saa olla aivan hiljaa. Parhaimmillaan ei kuule mitään, eikä tarvitsekaan. Ja se talven valo! Pakkasessa valo on puhtaimmillaan. Keväällä ja kesällä valoa ympäröi jokin utu, jokin kalvo. Talvella se on poissa.

Talvi on kaunis vuodenaika. Paitsi kaupungissa. Kaupungissa talvi on kevään odottamista.

Pääkaupunkiseudun arvotus suojelubiologisin menetelmin

Yksi suurimpia syitä tämän blogin hiljaiselolle on yleisen saamattomuuden jälkeen ollut graduni. Tai no, gradu on ollut helppo syntipukki. Mutta se on joka tapauksessa valmis ja eximian arvoiseksi todettu!

Eli hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä:

Pääkaupunkiseudun viherrakenteen arvotus Zonation-menetelmällä

Otsikko tarkoittaa sitä, että työssäni olen soveltanut Helsingin yliopiston suojelubiologien kehittämää Zonation-ohjelmaa selvittämään, kuinka tärkeää mikäkin alue pääkaupunkiseudulla on biodiversiteetin näkökulmasta. Zonation perustuu nk. spatiaaliseen suojelupriorisointiin (engl. spatial conservation prioritization), joka on tieteenala, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen: miten luonnonsuojelu tulisi järjestää niin, että se olisi mahdollisimman optimaalista erilaiset rajoitteet huomioiden? Luonnollisesti spatiaalisen suojelupriorisoinnin työkaluja voi soveltaa maankäytön suunnittelussa sangen monipuolisesti.

Spatiaalinen suojelupriorisointi toimii noin perukseltaan näin:

1. Päätetään, mikä on arvokasta.
2. Katsotaan, missä mitäkin on.
3. Saadaan tulokseksi paikat, jotka ovat arvokkaita.

Hyvin yksinkertainen perusasetelma siis, mutta luonnollisesti vaatii aika paljon duunia. Etenkin ykköskohta on aika lailla loputon suo: halutaanko suojella biodiversiteettiä (mitä sillä tarkoitetaan?), ekosysteemipalveluja (mitä niistä, tai mitä käsitteellä tarkoitetaan?), niitä molempia (miten niitä verrataan keskenään), uhanalaisia lajeja (miten ne arvotetaan toisiinsa verrattuna?) jne. Sanomattakin lienee selvää, että alueiden suojeluarvon päättäminen on tehtävä aina tapauskohtaisesti. Ja kirjoitin tarkoituksella päättäminen, sillä suojeluarvon määrittäminen epäyhteismitallisten asioiden kanssa on lopulta vain kasa päätöksiä.

Mutta sitten, kun on jokin kuva siitä, mikä oikein on kuinkakin arvokasta, voidaan laittaa koneet pyörimään (tai no, vaatii se duunia sittenkin; lukekaa gradusta). Spatiaalinen suojelupriorisointi on sangen formalisoitunutta ja algoritmisoitunutta, ja eri alueiden suojeluarvon "mittamiseen" on kehitetty monia tietokoneohjelmia. Joista minä käytin siis Zonationia, eikä vähiten siksi että se on paras :)

Lähtöaineistonani käytin Helsingin yleiskaavan pohjaksi tehtyä kaupunkiekologista selvitystä, Helsingin kestävä viherrakenne -rapsaa. Muun ohella tuossa proggiksessa eriteltiin puolensataa kaupunkiluontotyyppiä kangasmetsistä golfkenttiin. Tämän jälkeen eri eliöryhmien asiantuntijat arvioivat noiden kaupunkiluontotyyppien merkitystä oman eliöryhmänsä näkökulmasta asteikolla 0-3, erikseen yleisen lajirikkauden ja vaateliaiden lajien näkökulmasta. Näin ollen tiedämme nyt, että esimerkiksi kalkkikalliot ovat vaateliaiden kasvien kannalta erittäin tärkeitä (3), ja että kasvitieteelliset puutarhat ovat vain hivenen tärkeitä sudenkorentojen lajirikkauden kannalta (1).

Sitten näpyttelin ArcGIS:llä hyvin montaa maanpeiteaineistoa, ja rakensin ylläolevaa biotooppijaottelua mahdollisimman hyvin vastaavan kaupunkibiotooppikartan pääkaupunkiseudun alueelta. Että nähtäisiin, missä pk-seudulla oikein ovat ne kangasmetsät ja kasvitieteelliset puutarhat.

Tämän jälkeen nopeat reclassify-sulkeiset ja olin valmis Zonation-analyyseihin. Tuloksena kartta, jossa koko pk-seutu on arvotettu nollasta ykköseen! Mitä isompi luku, sen arvokkaampi alue on koko pk-seudun biodiversiteetin näkökulmasta. Kartta on tässä postauksessa kyllä, mutta malta lukea vielä.

Lisäksi tarkastelin esimerkinomaisesti, miten Helsingin yleiskaavaehdotuksen huomioiminen vaikuttaa koko pk-seudun suojeluprioriteettien sijoittumiseen. Fokus oli siis enemmänkin demonstroida, miten yhden kaupungin maankäytön huomioiminen muuttaa suojeluarvoja koko pääkaupunkiseudun tasolla. Tavoite ei siis ollut selvittää, mitä kaikkea yleiskaavaehdotus tuhoaa; jos se olisi tavoite, pitäisi analyysi rakentaa aivan toisin.

Gradun voi ladata tästä (pdf, 4,5 Mt).

Koska tämä on kaikesta huolimatta pelkkä pintaraapaisu hyvin vaikeaan vyyhtiin, kehotan lukijoitani malttiin tuloksia katsellessaan. Huomioikaa esimerkiksi seuraavat seikat:

• Aineisto on kaikesta huolimatta suppea, joten tulokset ovat suuntaa-antavia. Ne ovat kyllä suurella todennäköisyydellä hyvin paljon suuntaa-antavia, mutteivät silti mitään kiveen hakattuja totuuksia.
• Karttakuvassa korostuvat laajat alueet pk-seudun reunoilla, mutta ihan Helsingin ytimestäkin löytyy paljon pieniä arvokohteita. Kaikki arvokkaimmat alueet eivät vain näy tuolla liian pienellä kartalla.
• Analyysissä ei ole huomioitu kaikkea mahdollista luontotietoa, vaan tarkasteltu biodiversiteettiä hyvin rajatusta näkökulmasta. Esimerkiksi metsiä ei ole painotettu niiden iän tai lahopuumäärän mukaan, eli tämänhetkistä suojeluarvoa ei voi nähdä kartasta. Lähestymistapani toivottavasti selkenee perusteluineen gradussani.
• Toivon kaikilta maltillista suhtautumista yksittäisten alueiden arvoihin. Aivan erityisesti toivon malttia Helsingin yleiskaavavan vaikutusten tulkinnassa. Graduni tarkoitus on ennen kaikkea kuvata prosessi, miten tällaisia analyysejä voisi ja kannattaisi kaupunkialueilla suorittaa. Varsinainen maankäyttöä palveleva priorisointi pitäisi sitten tehdä mm. paljon kattavammilla aineistoilla.

Ja se prioriteettikartta:

Mitä punaisempi, sen tärkeämpää koko pk-seudun mittakaavassa. Kuva suurenee klikkaamalla.

Toki nyt pitää samaan hengenvetoon huomauttaa, että pelkästää noiden huippukohteiden turvaaminen ei tietenkään riitä! Kaupunkiekologina muistutan, että kaupunkiluonnon arvo on ennen kaikkea siinä, mitä se ihmiselle tuottaa. Saadaksemme ne hyödyt, meidän on huolehdittava kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta jokseenkin kaikkialla. Siksi esitänkin yhdistelmää, jossa spatiaalisen suojelupriorisoinnin keinoin etsitään ne biodiversiteetin ydinalueet, jotka säästetään, ja muutoin pyritään lisäämään kaupunkiluontoa rikastuttavia elementtejä jokseenkin kaikkialle. Toki samalla muistamme rakentaa tiiviisti täydentäen ensisijaisesti olemassaolevaa kaupunkirakennetta.

Edellä mainittuja puutteita korjataan sitten väikkärissä, jossa analyysejä myös monipuolistetaan ja syvennetään. Eli perästä kuuluu!