Ehdin jo pari päivää ryvetä post-kilppari-masennuksessa (mieshän ei tiedä mitä suru on, ennen kuin on kerran jättänyt Kilpisjärven taakseen), mutta onneksi Aki järkkäsi linturetken Viikkiin eilen.
Aivan ensiksi huomaan, että täällä on kevät. Takkia,
kevättakkia, ei tarvitse pitää kiinni, ja peipot ja mustarastaat lurittelevat. Sepelkyyhkyt räpyttelevät kaikkialla. Aivan uutta meikäläiselle. Eikä tarvinnut mennä kuin Gardenian pihalle, niin jo hellittiin. Kolme varpushaukkaa ja neljä hiirihaukkaa liitelivät korkeuksissa. Näin se käy.
Matkalla Hakalaan äkättiin pari punarintaa. Perillä rannassa oli jo elämää. Torni täynnä orneja, mutta oli siellä sulissa kohdissa lintujakin. Sorsia, telkkiä, nokikanoja, taveja, uivelopariskuntakin. Uuttukyyhkyjä lenteli. Pikkutyllit pyörivät liejussa. Merihanhi honkotti kaislikossa. Ja merimetso uiskenteli. Harmaahaikaroitakin - lempilintujani. Ja kurjetkin lensivät yli, toi
sia lempilintujani. Aki näytti mulle punasotkan. Räystäspääsky lenteli, son kesä ny. Ja minä äkkäsin oikealla jonkin pedon, joka oli mielestäni sinisuohaukka. Ja niin se oli oikeiden ornienkin mielestä, jesh. Oli siellä tuulihaukkakin. Ja merikotka, tosin aika pienenä pisteenä.
Päivän varsinainen hitti oli kuitenkin
kattohaikara, joka liihotteli siellä Vanhakaupunginlahden yllä. Tämä on jo sitä eksotiikkaa.
Vaan kaikki loppuu aikanaan, ja noin tunteroisen jälkeen piti lähteä yhteiskunnan velvoittamille asioille. Onneksi en mennyt suoraan, vaan päätin käppäillä Vanhakaupunginlahden halki ja Pornaistenniemen läpi. Nimittäin ruovikoissa pari pajusirkkukoirasta tulivat ilahduttamaan minua läsnäolollaan. Ja koivikossa oli laulurastas.
Että kyllä tämä tästä. Onneksi meillä on Helsingissä Viikki. Pitäkäämme siitä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti