keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Puhukaamme kauneudesta

Meillä piti äsken Aallon kurssilla keskustella Katajanokan hotellihankkeesta. Muistattehan, se ristihotelli joka kaatui kovaan vastustukseen. Siis se hanke, ei valmis hotelli.



Erehdyin sanomaan, etten kannattanut hanketta siksi, että se oli "hirvittävän ruma tuolla paikalla". Luonnollisesti heti nousi käsiä pystyyn ja sanottiin, ettei esteettisiä argumentteja voi käyttää, sillä jokaisella on kuitenkin niistä oma subjektiivinen käsityksensä. Eikä niistä voi väitellä. Itse asiassa siitä seurannut keskustelu oli varsin hyvää, mutta minua jäi aika paljon kaivelemaan se, etten ehtinyt sanoa sanottavaani loppuun, kun opettaja jo vihelsi luennon päättyneeksi. Niinpä puran sen tänne rakkaaseen nettipäiväkirjaani.

Tottakai estetiikasta voi puhua. Estetiikasta pitää puhua, sillä emmehän me halua rumaa kaupunkia tehdä. Estetiikasta on kuitenkin vaikea käydä keskustelua, sillä sitä ei voi pukea numeroiksi. Nykyään on vallalla hirveän numeraalinen keskustelukulttuuri, eli kaikki pitäisi voida määrällistää euroiksi tai minuuteiksi yms. Näistä numeroista sitten se suurimman tai pienimmän esittäjä on oikeassa.

Kaupunkisuunnittelusta voi käydä hyvinkin paljon keskustelua nimenomaan numeroiden avulla, itse asiassa pitäisi käydä vielä enemmän, sillä kaupunki on toiminnallinen asia: kaupunkisuunnittelulla vaikutetaan nimenomaan niihin euroihin ja minuutteihin. Kaupungin funktio on toimia eikä olla taideteos. Näinpä voimme käydä keskustelua siitä, mikä on hyvää kaupunkia: silloin puhumme siitä, kuinka hyvin kaupunki toimii. Ja sen voi nähdä numeroista.

Rakennustaiteen tehtävä sen sijaan on nimenomaan olla kaunista (joo, tietenkin käytettävyyden ja fyysisten rakenteiden asettamien raamien sisällä, mutta kuitenkin). Arkkitehti piirtää upean talon ihan vain siksi, että se talo näyttäisi upealta. Mutta vaikka "upeus" ei taivu numeeriselle asteikolle, ei se silti tee siitä käytävää keskustelua yhtään vähäpätöisemmäksi. Voidaan käydä keskustelua siitä, miksi se talo on upea.

Minä määrittelen arkkitehtuurissa "rumuuden" siten, että se tarkoittaa, että talo on väärällä paikalla. Ei talo ole itsessään ruma tai kaunis, vaan kyse on siitä, miten se toimii osana ympäristöään. Inhoan yli kaiken sellaista ajattelutapaa, että talo olisi jotenkin itsessään riittävä taideteos. Ei ole. Uusissa rakennuksissa täytyy ottaa huomioon viereinen rakennuskanta ja muu ympäristö. Näin ollen valitsin sanani vähän huonosti sillä luennolla, minun olisi pitänyt sanoa esim. "tuolla paikalla hirveän ruma" tai "ei istu ollenkaan tuohon paikkaan". Tässä siis "ei istu" ja "ruma" tarkoittavat ihan samaa asiaa. Jossain muualla se ristihotelli voisi näyttää oikein hienolta ja vaikuttavalta, nostaen itsensä framille riitelemättä ympäristönsä kanssa. Katajanokalla se olisi pilannut paitsi itsensä myös koko muun Eteläsataman ympäristön.

Keskustelussa tuli esille erinomainen pointti, että kaikkia uusia tyylisuuntauksia jugendista modernismiin on aluksi vastustettu verisesti, että ihmiset ovat luonnostaan muutosvastarintaisia. Mikä on ihan totta. Siksi arkkitehtuurillekin pitää luonnollisesti antaa tilaa vähän revitellä ja kehittyä. Mutta se ei voi tapahtua olemassaolevan ympäristön kustannuksella, vaan sille pitää varata omat alueensa. Näinpä esimerkiksi Jätkäsaaren sisään saa minusta rakentaa ihan mitä tahansa, sillä siellä arkkitehtuuri ei riitele vanhan kanssa.

Enkä kyllä oikeastaan suostu uskomaan, ettei rakennustaiteessa pystyisi ottamaan irtiottoja ja keksimään jotain uutta kunnioittamatta olemassaolevaa ympäristöä. Katsokaa vaikka tanssivaa taloa. Ei mikään henkilökohtainen lemppari, mutta kunnioittaa silti historiallista ympäristöään.



Sitä mä en kyllä myöskään oikein ymmärrä, että kun ihmiset nyt noin keskimäärin tykkäävät sellaisesta entisajan arkkitehtuurista, miksei sitä voisi tehdä? Rakennetaan kantakaupungin laajennukset näin niin vastustus vähenee roimasti.

Haluaisin kyllä myös uskoa, että ainakin keskimäärin ihmisillä on jollain tasolla samanlainen maku, ihan evolutiivisesti. Mehän arvostamme esim. symmetriaa ja kultaisen leikkauksen löytymistä sekä lämpimiä, luonnosta löytyviä värisävyjä. Ihminen on kuitenkin psykologinen olento, ja nämä evolutiiviset makuasiat antanevat kuitenkin hyvin väljät raamit, joten en ehkä perustaisi argumenttejani pelkästään noiden varaan. Mutta eihän niiden kunnioittamisessa pahaa ole, katsokaa ennen sotia rakennettuja taloja. Ne ovat pahimmillaan tylsiä. Tylsyys ei kuitenkaan nostata selkäkarvoja pystyyn. Rumuus nostattaa.

Estetiikasta keskusteleminen käsitetään virheellisesti juupas-eipäs-keskusteluksi. Että minä sanon, että se ristihotelli on ruma ja that´s it. Ei se niin mene. Seuraavaksi minulta tietenkin kysytään, että mikä siitä hotellista tekee ruman? Tai että miten siitä saisi vähemmän ruman? Siihen vastaaminen ei välttämättä ole helppoa ja sen kaivaminen saattaa kestää, ehkä tarvita vaihtoehtokuvia tai esteetikon tulkiksi, mutta ei se silti tarkoita, etteikö sitä kysymystä kannattaisi esittää. Lisäksi kyllä väitän, että "sopivuus ympäristöön" on ainakin jollain tasolla valmiiksi määriteltävissä ja testattavissa.

Toki tällainen keskustelu on laajassa mittakaavassa hyvin vaikeaa, liki mahdotonta, sillä jokaisella rakennustaiteellisella jutulla on omat faninsa ja vihamiehensä. Kyllähän jotkut ilmeisesti ihan vilpittömästi pitivät sitä ristihotellia kauniina. Mutta se, että joku asia olisi työläs keskustella, ei tarkoita, että sen voi ohittaa olankohautuksella. Ja siksi minä saan vastustaa sitä ristihotellia ja olla iloinen siitä, että se ei koskaan nouse pilaamaan upeaa Eteläsataman miljöötä.

3 kommenttia:

  1. "Sitä mä en kyllä myöskään oikein ymmärrä, että kun ihmiset nyt noin keskimäärin tykkäävät sellaisesta entisajan arkkitehtuurista, miksei sitä voisi tehdä?"

    Tällä periaatteella olisi jäänyt jugendit ja funkikset keksimättä.

    Itse en näkisi ongelmana niinkään sitä, että osa kansasta pitää tämän hetken arkkitehtuurin estetiikkaa rumana. Arkkitehdit epäilemättä ovat kykeneviä kehittelemään tykönään kaikkea hienoa. Systeemissä on vaan muita tekijöitä, mm. erinäköisiä parkki- ja muita normeja, jotka tekevät yhtenäisen kaupungin rakentamisen vaikeaksi tai mahdottomaksi. Osana sopassa ovat armaat rakennusliikkeemme, joiden elementtisysteemit eivät tunnu kovin monenlaiseen taipuvan. Samannäköistä kerrostaloa pukkaa Hangosta Petsamoon (kirjaimellisesti myös rajan itäpuolelle samojen firmojen rakentamina).

    VastaaPoista
  2. "Tällä periaatteella olisi jäänyt jugendit ja funkikset keksimättä."

    Tottakai toki näin, ja kyllähän mä tossa tekstissäkin sen sanoin. (Itse vaan toivoisin tällaisena arkkitehtuurikonservatiivina samanlaista irtiottoa irti modernismista kuin mitä modernismi aikanaan oli suhteessa vanhaan. )Kyllä mä esmes tervehdin ilolla jotain Alppikylää.

    Mutta täydennysrakentamisessa olen ehdottomasti sitä mieltä, että mennään ympäröivän rakennuskannan ehdoilla. Ei mitään ristihotelleja vaan Sankt Erikskvarterenia prkl.

    Pointti rakennusliikkeistä yms. realiteeteista, jotka pakottavat rakentamaan talot muu kuin arkkitehtuuri edellä. Mistähän kaikesta niitä voikaan syyttää :)

    VastaaPoista
  3. Yleisesti ottaen, esteettisten mieltymysten kirjoa liioitellaan rankasti. Melkein kaikista nyt esimerkiksi puut ovat kivan näköisiä.

    Ristiriidoissa on pikemminkin yleensä kyse ohipuhumisesta, toisesta rakennus voi olla hieno koska se on näyttävä ja moderni, toisesta kamala siksi että se on liian iso ja erikoinen. He eivät ole eri mieltä siitä että rakennus on erikoinen, ns. hyppää silmille, he ovat eri mieltä siitä onko tämä hyvä vai huono asia. Eli haluavat eri asioita. Jos toinen on vaikkapa yrityksen edustaja joka haluaa näyttävän pääkonttorin ja toinen asukas joka haluaa talosta ihan tavallisen asuintalon samanlaisten jatkeeksi, niin kyse on intressiristiriidasta.

    VastaaPoista