Kielikukkasia

Itämeri rehevöityy.
Ilmasto lämpenee.
Luonnon monimuotoisuus köyhtyy.
Pyreneittenvuohi kuoli sukupuuttoon vuonna 2000.
...

Tai sitten ei. Kuunnellaanpas hetki kielenkäyttöämme. Itämeri rehevöityy, siis ihan itse itsenäisesti tekee asiaa, joka on rehevöityminen. Pyreneittenvuohi kuoli, tuosta noin vain, sukupuuttoon.

Totta vitussa  Itämeri ei rehevöidy itsekseen. Itämeri ei ole mikään olio, joka päätti että no, rehevöidynpäs nyt pikkasen. Itämeri rehevöityy siksi, että sinne päästetään edelleen hirvittävät määrät rehevöittäviä ravinteita. Pyreneittenvuohi ei kuollut sukupuuttoon itsekseen, tai jos oli niin urpo että halusi kuolla sukupuuttoon niin siesi kuollakin.

Tällaiset kielelliset asiat ovat pieniä asioita, mutta ne ovat yllättävän isoja asioita, sillä ne muovaavat ajattelutapojamme. Kun sanomme, että Itämeri rehevöityy ja se pitäisi estää, luomme kuvan jostain vääjäämättömästä luonnon tapahtumasta, jonka korjaaminen ja vastustaminen on jotenkin yhtä suurta. Että täällä me pienet ihmiset yritämme pitää planeetan kasassa, planeetan, joka vain itsekseen hajoilee ympäriltämme. Vaikka kaikkihan me tiedämme, että ihmislähtöiset ympäristöongelmat johtuvat ihmistoiminnoista, jotka voi korjata - ihmiskunta itse. Ihmisten toimia tässä pitää korjata, ei luonnon.

Eli Itämerta rehevöitetään, ilmastoa lämmitetään, luonnon monimuotoisuutta köyhdytetään, pyreneittenvuohi tapettiin sukupuuttoon vuonna 2000.

Maailma muuttuu, koska sitä muutetaan.