11.10.
Yhden kieppeillä anttiaikaisten auto lähti etukäteen kiertelemään Hangon lintupaikkoja. Matkalla pysähdyttiin Karjaalla Läppträsketin lintujärvellä. Hyvin matala järvi kerää aina hirveät määrät vesilintuja ja niin se teki nytkin. Karmea määrä joutsenia, haapanoita, kandanhanhia ja nokikanoja. Odotetusti joukossa oli myös alleja (vuodari nro 171). Lensi siellä metsänrajassa korppeja ja kolme neljä merikotkaakin. Mikäs siinä oli auringossa seisoskellessa.
Täktömissä taasen oli hyvin hiljaista, vain perus pikkulintuja, rastaita ja muutama varpushaukka. Ei edes sitä isolepinkäistä. Matkalla pellon poikki sentäs pari närheä ja pähkinähakkia poseerauslensivät ylitse matalalta.
Käytiin myös Svanvikissa, jonka suhteen olin hyvin skeptinen. Siellä on nääs pysähdytty joka joutsenretki eikä siellä ole ikinä näkynyt mitään. Vaan toisin oli nyt: kolme elistä (tundrakurmitsa, isosirri, jouhisorsa) ja isolepinkäinen (vuodari nro 175) aivan tarjottimella. Torni lunasti kyllä nyt paikkansa.
Illalla käytiin koko porukalla Haliaksella kuulemassa aseman toiminnasta ja verkkoon jäävien pöllöjen toivossa. Muttei siellä mitään pöllöjä mennyt.
12.10.
Aamun valjetessa uudestaan Haliakselle, tällä kertaa katselemaan päivämuuttoa. Aurinko paistoi ja oli tyyntä, eli täydellinen muuttosää. Tiaisia, rastaita, naakkoja, kottaraisia lensi koko ajan isoissa parvissa, haukkoja, närhiä ja tikkoja niitäkin tasaiseen tahtiin. Meni siellä muitakin pikkulintuja, kuten järripeippoja ja urpiaisia. Varpushaukkojakin lensi yli niin tiuhaan, että ne painuivat aika hyvin selkärankaan: nyt ne tunnistaa taivaalla jo aika automaattisesti. Vuodareitakin tarjoiltiin kun rannan koivikoissa rupesi pyörimään pyrstötiaisia (176), ilmojemme pikku söpöläisiä. Jäivät verkkoihinkin ja siitä mm. Akin kätösiin meitä ilahduttamaan. Etelämetsän männynnokkaan lensi pari isokäpylintua. Elis, ja sain vihdoin loxia-tilini auki. Ihan parhautta. Nähtiinpä myös (helvetin korkealla) muuttanut suopöllö.
Toiset lähti lounaalle, me virtuoosit Hangon maankaatopaikalle. Rinneruderaatilta yritettiin potkia kangaskiurua lentoon, tuloksetta. Jossain vaiheessa se kuitenkin lensi huipulla ohitsemme, vuodari nro 178. Mutta ennen kaikkea seurailtiin petoja. Jokunen merikotka siellä ja varpushaukka täällä, mutta eniten seurailtiin hiirihaukkoja. Niitä rupesi nimittäin lappamaan puolenpäivän jälkeen samasta suunnasta jatkuvaa tahtia. Aina horisontissa oli kahdeksan tai kahdenkymmenen yksilön parvi tulossa. Yhteensä niitä nähtiin 119 yksilöä, joukossa kolme vaaleaa Börringe-muotoa. Oli niiden seassa yksi piekanakin, ja naarassinisuohaukkakin kävi korppien kiusattavana (opin muuten viimein tunnistamaan ruskosuohaukan muista suohaukoista: ruskiksella ei ole valkeaa yläperää). Mutta varsinaisen ilottelun tarjosi nuori maakotka joka lensi edestämme ja jäi kiertelään päällemme. Lensi niin matalalta että kaikki tuntomerkit näkyivät kunnolla. Ja moneen kertaan.
Täktbuktenilla taas ei linnuilla kummempaa mässäilty. Vedessä jokunen joutsen, ja ylitse lenteli närhejä ja hakkeja. Päätettiin kuitenkin lähteä komppaamaan rantaniityillä havaittua isokirvistä. Käveltiin muutaman tyypin avorivissä ja säikyteltiin lentoon muutama niittykirvinen. Kunnes säikäytettiin lentoon kokonainen parvi niittykirvisiä, joiden seurassa muita isompi ja pitkäpyrstöisempi kirvinen, joka sanoi "psrriäh". Isokirvisestä elis, ja tuli kuulkaas pojat helpolla.
Kävästiin vielä Hangon lentokentällä, siinä vieressähän se oli. Ajateltiin kompata se lentokentän heinikko, kerta komppaamisen makuun päästiin. Avorivissä kuljettiin ja säikyteltiin lentoon muutama niittykirvinen. Vaan pian lentoon sykähti naaras-sinisuohaukka. Ja melkein heti sen jälkeen jalkojen juuresta, ehkä 15 metrin päästä lentoon hypähti suopöllö. Aivan upea näky, pienimmätkin yksityiskohdat näkyivät selvästi linnun lentäessä verkkaisesti piiloon puiden taakse. Mahtava lintu. No, pöllö, mitä voi odottaa.
Hieno päivä kerrassaan. Jos ei mietitä case pikkujoutsenta.
Case pikkujoutsen
Staijailin Akin putkella vähän muusta porukasta erillään siellä Eteläkärjessä. Vierelläni oli kaksi jotain aikuista ornia mistälie, jotka äkkäsivät sanojensa mukaan pikkujoutsenen. Käänsin putken heidän suuntaansa, ja siellä lensi joutsenparvi. Parven viimeinen joutsen erkani joukosta juuri kun ne ornit sanoivat pikkujoutsenen erkanevan. Vuodari, iloitsin ja jatkoin staijailuani.
Mutta kukaan muu ei pikkujoutsenta ollut nähnyt, ei edes Haliaksen viralliset muutonseuraajat. Eli joko ne ornit ovat (i) erehtyneet tai (ii) pimittäjiä (kuulemma tällaiset kovat lajit on tapana ilmoittaa ihan kuuluvaan ääneen). Enkä minä kummassakaan tapauksessa voi siitä pinnaa ottaa. Kele. Tana. "Eiköhän vedetä perseet ja unohdeta koko juttu."
13.10.
Mentiin Haliakselle kuudeksi vikan pöllökierroksen aikoihin, mutta eivät ne rengastajat mitään tuoneet. Mentiin valmiiksi Eteläkärjelle odottelemaan auringon nousua. Muuttosää oli täysin erilainen kuin edellispäivänä: tuuli oli noussut tosi kovaksi ja kääntynyt lounaiseksi. Tirpoille se tiesi kovaa vastatuulta eli huonoja muutto-olosuhteita. Aina jokin tilhi-, kottarais- tai tiaisparvi lähti yrittämään merta päin, mutta viimeistään rantaviivan kohdalla kaikki linnut kaarsivat takaisin ja jatkoivat matkaa muualle. Kesti pitkään, ennen kuin ekat kottaraiset pääsivät puskemaan meren ylle palaamatta.
Linnustollisesti päivä oli siis eilistä heikompi, ja lajitkin pitkälti samat kuin edellisenä päivänä. Oli jotain uuttakin tosin: Aki kuuli ilmasta jonkun minkälie "tät"-äänen ja huusi "kirjosiipikäpylintuja!", mistä minä tietenkin innostuin. Näin sen parven, josta ääni kuului, mutta valkoista siipilaikkua en nähnyt. Kele. Tosin myöhemmin kävi ilmi, että koko parvi oli kirjoloxioita, joten kyllähän minä sitten siitä sen eliksen sainkin :)
Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ei tätä kannata niin vakavasti ottaa. Myös pikkuloxia tipahti Etelämetsän mäntyihin, niin, että näin sen nokan muodon ja erot isoveljeensä selvästi. Eli kaikki käpylinnut hallussa, jes.
Aki näki peren, huusi kuin syötävä ja sen kädet vapisi.
Päivä oli kuitenkin jokseenkin hiljainen, joten joskus siinä aamupäivällä päätettiin lähteä metropolia kohti. Karjaan ABC:n hesessä hampparit naamaan ja Läppträsketiin. Linnut olivat pitkälti samoja kuin menomatkallakin: joutsenia, nokikanoja, kanukkeja ja jotain random muita vesilintuja. Tosin nyt joukossa oli uiveloita ja mm. mustalintu. Joka oli myös hassun vaalea. Vaalea oli myös yksi värivirheellinen kanukki, jolla oli naama valkoinen kuin valkoposkihanhella konsanaan. Vastarannalla kyhjötti myös kuulemma kaksi merihanhea, jota tiirailin hetken. En minä olisi niitä osannut määrittää, vastavalossa mokomat. Viihdykettä tarjosi metsän takaa hyökännyt merikotka, joka lensi järven poikki säikyttäen jokseenkin jokikisen vesilinnun liikkeelle samanaikaisesti. Sitä sekasorron määrää.
Ja ne merihanhetkin osoittautuivat kuulemma metsähanhiksi. Vuodari nro 182 :)
Käväistiin vielä Finnoolla, koska olihan se matkan varrella ja joiltain puuttui liejukana. Eikä sitä tarvinnut tuttuun tapaan kauaa hakea. Kanojen lisäksi altaalla oli jokunen vessu: pari sini- ja lapasorsaa, taveja, punasotka ja neljä jouhisorsaa. Nyt näitäkin pääsi kunnolla tutkailemaan, ja ovathan ne ihan eri muotoisia kuin muut sorsat. Kyllä nämä vesilinnutkin alkavat pikkuhiljaa selkenemään. Putki vaan pitäisi saada. Koska komppaaminen on kivaa, päätettiin kahlata vielä Finnoon viereinen ruovikkoniitty läpi. Jos joku heinä- tai jänkäkurppa. Ei niin mitään, mutta onhan se komppaaminen kivaa.
¤¤¤
Kiitos matkan järjestäjille! Oli kivaa ja opin rutkasti paitsi lajeista, myös syysmuutosta ylipäätään. On lisäksi ollut hauska huomata, kuinka jotain on selvästi jäänyt vuoden aikana päähän, ja kuinka paljon sitä on oppinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti