Ehdin jo pari päivää ryvetä post-kilppari-masennuksessa (mieshän ei tiedä mitä suru on, ennen kuin on kerran jättänyt Kilpisjärven taakseen), mutta onneksi Aki järkkäsi linturetken Viikkiin eilen.
Aivan ensiksi huomaan, että täällä on kevät. Takkia,
kevättakkia, ei tarvitse pitää kiinni, ja peipot ja mustarastaat lurittelevat. Sepelkyyhkyt räpyttelevät kaikkialla. Aivan uutta meikäläiselle. Eikä tarvinnut mennä kuin Gardenian pihalle, niin jo hellittiin. Kolme varpushaukkaa ja neljä hiirihaukkaa liitelivät korkeuksissa. Näin se käy.
Matkalla Hakalaan äkättiin pari punarintaa. Perillä rannassa oli jo elämää. Torni täynnä orneja, mutta oli siellä sulissa kohdissa lintujakin. Sorsia, telkkiä, nokikanoja, taveja, uivelopariskuntakin. Uuttukyyhkyjä lenteli. Pikkutyllit pyörivät liejussa. Merihanhi honkotti kaislikossa. Ja merimetso uiskenteli. Harmaahaikaroitakin - lempilintujani. Ja kurjetkin lensivät yli, toi
sia lempilintujani. Aki näytti mulle punasotkan. Räystäspääsky lenteli, son kesä ny. Ja minä äkkäsin oikealla jonkin pedon, joka oli mielestäni sinisuohaukka. Ja niin se oli oikeiden ornienkin mielestä, jesh. Oli siellä tuulihaukkakin. Ja merikotka, tosin aika pienenä pisteenä.
Päivän varsinainen hitti oli kuitenkin
kattohaikara, joka liihotteli siellä Vanhakaupunginlahden yllä. Tämä on jo sitä eksotiikkaa.
Vaan kaikki loppuu aikanaan, ja noin tunteroisen jälkeen piti lähteä yhteiskunnan velvoittamille asioille. Onneksi en mennyt suoraan, vaan päätin käppäillä Vanhakaupunginlahden halki ja Pornaistenniemen läpi. Nimittäin ruovikoissa pari pajusirkkukoirasta tulivat ilahduttamaan minua läsnäolollaan. Ja koivikossa oli laulurastas.
Että kyllä tämä tästä. Onneksi meillä on Helsingissä Viikki. Pitäkäämme siitä kiinni.
tiistai 23. huhtikuuta 2013
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Vuodareita ja vähän muuta: Kilpisjärvi
Vihdoin. Pitkittynyt talvi ja kaupungin synnit jäivät taakse, kun suuntasin huhtikuun alussa pohjoisen taivaan alle Kilpisjärvelle, talviekologian kenttäkurssille. Kiikarit mukana, tottakai.
Talviekologia on fysiologisen kasviekologian kurssi, eli ennen kaikkea mitetittiin sitä, mitä talvi ja lumipeite merkitsee kasveille. Talvihan on kaikkea muuta kuin pelkkää kevään odotusta eikä lumikaan ole pelkkää valkoista kakkaa. Upea kurssi, erinomaisesti järjestetty, mukavan pieni ja intiimi ryhmä. Ja onhan se kertaluokkaa upeampaa lössötellä menemään suksilla tunturin rinteellä, auringonpaisteessa, pikkupakkasessa. Upean jylhissä maisemissa. Sinne se sydämeni jäi. Ja kätevästi skippasin Helsingin loskapaskakauden.
Mutta keskitytääs olennaiseen. Lintujahan mä siellä olin katsomassa.
Ma 8.4.
Tämä ilta kului junassa, eikä mitään ihmeempiä. Auringon jo laskettua, jossain Hämeenlinnan hujakoilla näin pari joutsenta lentämässä. Olin aika varma, että ovat laulujoutsenia, mutta en kehdannut vielä kuitenkaan tuolla havainnolla vääntää. Kiikarit esiin, no nyt ne on toisessa taskussa, no nyt niissä on linssisuojukset, no nyt ne joutsenet jäi puiden taakse. Kuka senkin on määrännyt, että junien pitää kulkea niin saatanan nopeasti.
Ti 9.4.
Matkapäivä tämäkin. Jossain ennen Rovaniemeä ikkunasta näkyi teeriparvi. Ja Rollhosta lähteneen bussin ikkunasta koppasin ne kovan onnen laulujoutsenet. Korppejakin näin, ja jonkin punaisen lentävän tirpan jonka oletin olevan punatulkku. Vaan sydämen sai sykkimään ne valkeanharmaat pallerot poroaidan päällä missälie suotkamuotkassa: pulmusia! Elis. Ja Kilpisjärven biologisen aseman ruokintapaikalla oli parinkymmenen nokan parvi lisää.
Illalla, kun oltiin jo kotiuduttu aseman - sangen mukaviin - huoneisiin, päätettiin lähteä Rollen ja Matin kanssa hakemaan tuntumaa suksiin. Siilasjärven puronvarren koivikossa kolme hömötiaista tuli ilahduttamaan meitä. Samoin puron koskikara.
Ke 10.4.
Linturintamalla kummempaa, ruokinnalla ne samat pulmuset, tali- ja hömötinttejä ja urpiainen. Tosin Rolle näki pyyntiverkkoja laittaessaan lapintiaisen. Joka tietty oli jossain jontkassa siinä vaiheessa kun meikäläinen kipitti paikalle. Eksotiikkaa tarjosi sitten se, että Rollen rangastamia lintuja (pulmusia, tinttejä) pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä.
To 11.4.
Lintulaudan pulmuset, tintit ja urpot. Päivän ohjelmana oli kiivetä Jehkats-tunturille tekemään sun mitä lumimittauksia. Rankkaahan se on hiihtää tunturia ylöspäin, mutta näkymät oli astetta komiammat. Sitä luokkaa "ei jumalauta".
Vaan alas tullessamme, lumen syvyyslinjan lomassa katsoin rinteen reunaan ja näin valkoisen pallon. "Mikäs tuo lintu on?" No sehän oli kiiruna! Siinä pariskunta mutusteli ruohoa, ja päästi suht lähelle katselemaan. Elis nro 2. Ei mikään turha reissu.
Pe 11.4.
Lintulaudan perustirppojen lisäksi ei kummempaa. Paitsi palsasoilla Rolle löysi oksennuspallon, jonka määritti jonkin kihun aikaansaannokseksi. Aina oppii. Ja paluumatkalla espanjalaisvahvistuksemme Jesús näki mielestään ikkunasta kotkan, jolla oli valkoiset siipilaukut. Maakotka perkele! Vuan eipä sitä kukaan muukaan nähnyt, eikä opettaja edes suostunut pysäyttämään. Just tollasia noi kasvibiologit.
La 12.4.
Ei niin mitään, paitsi Rolle antoi mun pitää rengastamaasa hömötiaista kädessä. Kieltämättä sormia kihelmöi. On se hauskaa olla tämmöinen aloitteleva orni, kun on osaajia lähellä.
Su 13.4.
Nada.
Ma 14.4.
Toinen kunnon hiihtopäivä. Koivikossa pyörivät hömötintit. Ja pikkutikkakin tuli ilahduttamaan meitä läsnäolollaan. Epäkantavassa metrisessä hangessa ylämäkeen ei-pitävillä latusuksilla ja kämmeneen asti uppoavilla sauvoilla oli kyllä taas sellanen hermojenkasvatusreissu, kilometrin matkalla ryhmältämme meni se kolme tuntia. Mutta loppumatka oli sangen mukavaa, hiihdellä latua Saana-tunturin ympäri. Porojakin nähtiin.
Asemalla Rolle antoi minun rengastaa talitintin. Ja pitää toista hömöä kädessä. Tästä se lähtee.
Mäkinhaluanosatakaikkilinnutjaomistaaelämänimaidenjamantujensamoilemisellejatunnistaasukupuoletjamerkkaillakaikkiahaviksiatieteellisiintarkoituksiin
Illalla nähtiin pari pupua, täysin valkoisia.
Ti 15.4.
Sisäpäivä, eikä hiihto oikein maistunut illallakaan. Eli nichts.
Ke 16.4.
Kurssin puitteessa kävimme Tromssan yliopistossa päivittelemässä sitä, miten jollain voi olla noin paljon rahaa.
Matkalla pysähdyimme minkälievuonon rantaan tutkailemaan makroleviä, siis kiikaroimaan lintuja. Rolle näki mustakurkku-uikun, mutta sen määrittämiseen meikäläisen kiikarit eivät oikein taipuneet. Meriharakoita ja lokkeja näkyi. Ja kuulemma pikkukajavia. Minun silmääni ne on kyllä kaikki vaan lokkeja.
Ja pyöriäisiä! Me nähtiin pyöriäisiä!
Auton ikkunasta näkyi myös joutsenia, merikotka, haahkoja ja muita sen sellaisia. Tromsassa meillä oli vähän luppoaikaa, jonka käytin satamassa kiikaroimassa. Tuuli niin penteleesti, ettei yksikään järkevä olento siellä ollut. Paitsi neljä haahkaa. Ja lokkeja tietty, nehän mitään älyllisiä olentoja ole muutenkaan.
Paluumatkalla näkyi ikkunasta myös muita vesilintuja, minäkin onnistuin määrittämään pilkkasiiven. Ja merikotkakin oli saanut kaverin rinnalleen. Joen jäällä seisoi harmaahaikara. Rajan tuntumassa lurjusteli kaksi kettua.
Päivä oli siis sangen jees, vaikkei sillä Symbioosin skaban kanssa olekaan mitään tekemistä. Luonnollisestihan vain Suomessa nähdyt linnut lasketaan.
¤¤¤
Loppukurssista ei kummempaa sanottavaa. Paitsi kiitos kaikille, oli tosi kivaa! Varsinaisestihan muulla ei ole väliä kuin sillä, ettei tee elämässä lainkaan virheitä.
Soundtrack? Menomatkalla Moonsorrow luonnollisesti, mutta yllättävän vähän. CMX:n uusin nimittäin kyllä ja kovaa, ja ennen kaikkea Nansenin galvanointi. Se pyöri uudestaan ja uudestaan... Pari päivää tuntureiden keskellä, ja Huuto alkoi kyllä soimaan päässä jokseenkin taukoamatta. Ja mä en ole kuullut sitä kuukausiin! Kyllä se vaan on kaikkien aikojen Kilppari-biisi.
Paluumatkalla sitten kaiho ja pieni rauhattomuus. Ja Buriedia, tämä ja tämä. Ja sitten olinkin jo kotona. Jossa oli kevät (neljä vuodaria matkalla Pasilasta himaan).
¤¤¤
Sitä lapintiaistahan ei siis koskaan enää näkynyt. Homo.
Talviekologia on fysiologisen kasviekologian kurssi, eli ennen kaikkea mitetittiin sitä, mitä talvi ja lumipeite merkitsee kasveille. Talvihan on kaikkea muuta kuin pelkkää kevään odotusta eikä lumikaan ole pelkkää valkoista kakkaa. Upea kurssi, erinomaisesti järjestetty, mukavan pieni ja intiimi ryhmä. Ja onhan se kertaluokkaa upeampaa lössötellä menemään suksilla tunturin rinteellä, auringonpaisteessa, pikkupakkasessa. Upean jylhissä maisemissa. Sinne se sydämeni jäi. Ja kätevästi skippasin Helsingin loskapaskakauden.
Mutta keskitytääs olennaiseen. Lintujahan mä siellä olin katsomassa.
Ma 8.4.
Tämä ilta kului junassa, eikä mitään ihmeempiä. Auringon jo laskettua, jossain Hämeenlinnan hujakoilla näin pari joutsenta lentämässä. Olin aika varma, että ovat laulujoutsenia, mutta en kehdannut vielä kuitenkaan tuolla havainnolla vääntää. Kiikarit esiin, no nyt ne on toisessa taskussa, no nyt niissä on linssisuojukset, no nyt ne joutsenet jäi puiden taakse. Kuka senkin on määrännyt, että junien pitää kulkea niin saatanan nopeasti.
Ti 9.4.
Matkapäivä tämäkin. Jossain ennen Rovaniemeä ikkunasta näkyi teeriparvi. Ja Rollhosta lähteneen bussin ikkunasta koppasin ne kovan onnen laulujoutsenet. Korppejakin näin, ja jonkin punaisen lentävän tirpan jonka oletin olevan punatulkku. Vaan sydämen sai sykkimään ne valkeanharmaat pallerot poroaidan päällä missälie suotkamuotkassa: pulmusia! Elis. Ja Kilpisjärven biologisen aseman ruokintapaikalla oli parinkymmenen nokan parvi lisää.
Illalla, kun oltiin jo kotiuduttu aseman - sangen mukaviin - huoneisiin, päätettiin lähteä Rollen ja Matin kanssa hakemaan tuntumaa suksiin. Siilasjärven puronvarren koivikossa kolme hömötiaista tuli ilahduttamaan meitä. Samoin puron koskikara.
Ke 10.4.
Linturintamalla kummempaa, ruokinnalla ne samat pulmuset, tali- ja hömötinttejä ja urpiainen. Tosin Rolle näki pyyntiverkkoja laittaessaan lapintiaisen. Joka tietty oli jossain jontkassa siinä vaiheessa kun meikäläinen kipitti paikalle. Eksotiikkaa tarjosi sitten se, että Rollen rangastamia lintuja (pulmusia, tinttejä) pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä.
To 11.4.
Lintulaudan pulmuset, tintit ja urpot. Päivän ohjelmana oli kiivetä Jehkats-tunturille tekemään sun mitä lumimittauksia. Rankkaahan se on hiihtää tunturia ylöspäin, mutta näkymät oli astetta komiammat. Sitä luokkaa "ei jumalauta".
Vaan alas tullessamme, lumen syvyyslinjan lomassa katsoin rinteen reunaan ja näin valkoisen pallon. "Mikäs tuo lintu on?" No sehän oli kiiruna! Siinä pariskunta mutusteli ruohoa, ja päästi suht lähelle katselemaan. Elis nro 2. Ei mikään turha reissu.
Pe 11.4.
Lintulaudan perustirppojen lisäksi ei kummempaa. Paitsi palsasoilla Rolle löysi oksennuspallon, jonka määritti jonkin kihun aikaansaannokseksi. Aina oppii. Ja paluumatkalla espanjalaisvahvistuksemme Jesús näki mielestään ikkunasta kotkan, jolla oli valkoiset siipilaukut. Maakotka perkele! Vuan eipä sitä kukaan muukaan nähnyt, eikä opettaja edes suostunut pysäyttämään. Just tollasia noi kasvibiologit.
La 12.4.
Ei niin mitään, paitsi Rolle antoi mun pitää rengastamaasa hömötiaista kädessä. Kieltämättä sormia kihelmöi. On se hauskaa olla tämmöinen aloitteleva orni, kun on osaajia lähellä.
Su 13.4.
Nada.
Ma 14.4.
Toinen kunnon hiihtopäivä. Koivikossa pyörivät hömötintit. Ja pikkutikkakin tuli ilahduttamaan meitä läsnäolollaan. Epäkantavassa metrisessä hangessa ylämäkeen ei-pitävillä latusuksilla ja kämmeneen asti uppoavilla sauvoilla oli kyllä taas sellanen hermojenkasvatusreissu, kilometrin matkalla ryhmältämme meni se kolme tuntia. Mutta loppumatka oli sangen mukavaa, hiihdellä latua Saana-tunturin ympäri. Porojakin nähtiin.
Asemalla Rolle antoi minun rengastaa talitintin. Ja pitää toista hömöä kädessä. Tästä se lähtee.
Mäkinhaluanosatakaikkilinnutjaomistaaelämänimaidenjamantujensamoilemisellejatunnistaasukupuoletjamerkkaillakaikkiahaviksiatieteellisiintarkoituksiin
Illalla nähtiin pari pupua, täysin valkoisia.
Ti 15.4.
Sisäpäivä, eikä hiihto oikein maistunut illallakaan. Eli nichts.
Ke 16.4.
Kurssin puitteessa kävimme Tromssan yliopistossa päivittelemässä sitä, miten jollain voi olla noin paljon rahaa.
Matkalla pysähdyimme minkälievuonon rantaan tutkailemaan makroleviä, siis kiikaroimaan lintuja. Rolle näki mustakurkku-uikun, mutta sen määrittämiseen meikäläisen kiikarit eivät oikein taipuneet. Meriharakoita ja lokkeja näkyi. Ja kuulemma pikkukajavia. Minun silmääni ne on kyllä kaikki vaan lokkeja.
Ja pyöriäisiä! Me nähtiin pyöriäisiä!
Auton ikkunasta näkyi myös joutsenia, merikotka, haahkoja ja muita sen sellaisia. Tromsassa meillä oli vähän luppoaikaa, jonka käytin satamassa kiikaroimassa. Tuuli niin penteleesti, ettei yksikään järkevä olento siellä ollut. Paitsi neljä haahkaa. Ja lokkeja tietty, nehän mitään älyllisiä olentoja ole muutenkaan.
Paluumatkalla näkyi ikkunasta myös muita vesilintuja, minäkin onnistuin määrittämään pilkkasiiven. Ja merikotkakin oli saanut kaverin rinnalleen. Joen jäällä seisoi harmaahaikara. Rajan tuntumassa lurjusteli kaksi kettua.
Päivä oli siis sangen jees, vaikkei sillä Symbioosin skaban kanssa olekaan mitään tekemistä. Luonnollisestihan vain Suomessa nähdyt linnut lasketaan.
¤¤¤
Loppukurssista ei kummempaa sanottavaa. Paitsi kiitos kaikille, oli tosi kivaa! Varsinaisestihan muulla ei ole väliä kuin sillä, ettei tee elämässä lainkaan virheitä.
Soundtrack? Menomatkalla Moonsorrow luonnollisesti, mutta yllättävän vähän. CMX:n uusin nimittäin kyllä ja kovaa, ja ennen kaikkea Nansenin galvanointi. Se pyöri uudestaan ja uudestaan... Pari päivää tuntureiden keskellä, ja Huuto alkoi kyllä soimaan päässä jokseenkin taukoamatta. Ja mä en ole kuullut sitä kuukausiin! Kyllä se vaan on kaikkien aikojen Kilppari-biisi.
Paluumatkalla sitten kaiho ja pieni rauhattomuus. Ja Buriedia, tämä ja tämä. Ja sitten olinkin jo kotona. Jossa oli kevät (neljä vuodaria matkalla Pasilasta himaan).
¤¤¤
Sitä lapintiaistahan ei siis koskaan enää näkynyt. Homo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)