Tutkijanhommat ovat pääasiassa lukemista ja kirjoittamista, joten huomaan bloginkirjoittamisen viitsimiskynnyksen nousseen aika korkeaksi. Mutta koska sain pitkästä aikaa julkaistua ihan oikean artikkelin ihan oikeassa tutkimusjulkaisusarjassa, palataanpa pitkästä aikaa blogin äärelle. Sain kanssakirjoittajieni kanssa nivottua väitöskirja-analyysini hännät pääkaupunkiseudun viherrakenteen arvottamisesta vihdoin eräänlaiseen päätökseen. Tuoreessa paperissa esitämme menetelmän viheralueiden arvottamiseen kaupunkiluonnon sekä saavutettavuuden tasa-arvon perusteella.
Ensi vilkaisulla tuntuu, että biodiversiteetin ja lähivirkistyksen turvaaminen ovat keskenään ristiriitaisia tavoitteita – luontohan tykkää koskemattomista erämaista, eikös juu, ja lähivirkistyksen on oltava mahdollista lähellä asukkaita. Ei se kaupungissa, tai ainakaan pääkaupunkiseudulla kuitenkaan ihan noin suoraviivaista ole. Myös keskeisillä paikoilla on erittäin merkittäviä luontokohteita, kuten Laajalahden ja Viikin kosteikkokonaisuudet. Kautta linjan kaupunkimetsät korostuvat sekä luonnon että virkistyskäytön näkökulmasta. Kaupunkirakenteen sisällä on myös pienialaisia luontotyyppejä kuten linnoitusalueita, jotka tukevat omansalaista lajistoa.
Oleellista on pyrkiä tunnistamaan kaikki oleelliset maankäytön arvot yhtäaikaisesti laajassa mittakaavassa ja käsitellä niitä systemaattisesti yhdessä. Osaoptimointi alkaa olla niin sou lääst siisön. Toki tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä maankäytössä näkökulmia on niin tuhottoman paljon. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että mitä viheralueisiin tulee, luonto + saavutettavuus on kuitenkin aika hyvä vastine, vähintään epäsuora, aika monelle ylevälle viheraluetavoitteelle.
Kaupunkiluonnon (a) ja saavutettavuuden (b) tavoitteet näyttävät aluksi ristiriitaisilta, mutta optimointimenetelmillä molempien suhteen saadaan tyydyttävä kompromissi (c). En avaa käyriä sen kummemmin, mutta mitä ylempänä käyrät kulkevat, sen parempi.
Jos tuloksistamme voisi vetää yhden johtopäätöksen, olisi se: monipuolisuus kunniaan! Pelkät kaupunkimetsät eivät riitä kaiken kaupunkiluonnon eliöyhteisöjen turvaamiseen. Samaten vihrealueita tulee olla kaikkialla ympäri pääkaupunkiseudun, siellä missä ihmisiäkin asuu.
xxx
No, tekeekö tällaisilla analyyseillä tosielämän kaupunkisuunnittelussa mitään? Kyllä ja ei.
Kyllä, systemaattiset analyysit auttavat hahmottamaan eri alueiden merkittävyyttä suuremmassa, tässä tapauksessa koko pääkaupunkiseudun mittakaavassa. Menetelmät voivat tukea esimerkiksi kaavoitusta tunnistamaan arvokkaimmat viheralueet eri näkökulmista. Tai kääntäen tunnistamaan vähiten arvokkaat alueet, joiden rakentaminen tuottaisi marginaalihaittaa kaikkein vähiten. Toisaalta systemaattiset arvotusanalyysit auttavat tunnistamaan, millaiset arvot erityisesti korostuvat yksittäisissä viheralueissa. Näihin voi hahmotella erilaisia yleispiirteisiä nyrkkisääntöjä, kuten artikkelissa teimme.
Ei, minään jumalan sanana tällaisia analyysejä ei voi pitää. Arvotuskarttojen orjallinen noudattaminen ei vielä takaa hyvää tai välttämättä edes kokonaiskestävää kaupunkisuunnittelua. Jos vaikka tuota tasapainotettua karttakuvaa (kartta c) katsoo, niin matalimmat prioriteetit löytyvät kaupunkiseudun reuna-alueiden pelloilla. Niiden rakentaminen ja yhdyskuntarakenteen hajauttaminen ei ole millään tasolla kestävää luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Eivätkä meidän käyttämämme, koko kaupunkiseudun kattavat aineistomme tietenkään ole niin tarkkoja, että ne huomioisivat kaikkien viheralueiden uniikit ominaispiirteet. Saati sitä, miten viheralueiden ominaispiirteet muuttuvat ajassa. Samaten jonkin pienen keskiarvokkaan läntin rakentaminen voi mahdollisesti tuottaa niin hyvää kaupunkirakennetta, että se ”säteilee” hyvää paljon laajemmalle ympäristöönsä.
Itse siis näen, että erilaiset systemaattiset optimointi- ja arvotusmenetelmät ovat tarpeellisia työkaluja maankäytön suunnittelussa, sillä ne auttavat tunnistamaan erilaisia sokeita pisteitä. Systemaattinen ote eli samantasoisten arvojen huomioiminen johdonmukaisesti tuo myös läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta maankäytön suunnitteluun. Toisaalta kaupunkisuunnittelijalla on oltava herkkyyttä poiketa paikkatieto-optimointien tarjoamista ratkaisuista hyvän kaupunkirakenteen – hyvän kaupungin – luomiseksi. Optimoija–tutkijoidenkin on hyvä muistaa paikallisen tason kontekstisidonnaisuus maankäytön suunnittelussa.
Se, milloin tulisi toimia mitenkin, milloin poiketa kokonaiskuvasta ja milloin ei, onkin suuri vaikeus ja vaatii sitä kuuluisaa ymmärrystä ja ammattitaitoa.
Tuottamamme kartta- ja muut aineistot ovat vapaasti ladattavissa. Linkki artikkelissa.
