Arvostelussa: Pro Helsingfors 2.0

Näin se urbanismi ja tee se itse -meiniki valtaa alaa Helsingissäkin. Osaksi hyvistä tutuistani koostuva Urban Helsinki -niminen porukka otti ja osoitti Helsinkiin korttelit 500 000 ihmiselle ja 250 000 työntekijälle, sekä pikaratikat ja junat heitä liikuttamaan. Yleisesti Pro Helsingfors kakspistenolla on uuden (vai vanhan?), urbaanin elämän ja kaupunkisuunnittelun manifesti.

Pro Helsingfors 2.0 -varjokaava. Kuva: Urban Helsinki. Kartta aukeaa (ihan törkeän paljon) isompana tästä.

Ja pakkohan tätä on päästä arvioimaan. Vedän siis suojelubiologilasini silmille ja katson, onko tässä nyt tärvelty jotain. Joskin heti alkuun disclaimer: suunnitelma on itsessään summittainen ja luonnosmainen, joten en mäkään jaksa katsoa nyt joka korttelin kohtaa ja verrata joihinkin paikkatietoaineistoihin. Idea tullee kuitenkin selville.

Yleisesti: Hyvää työtä pojat!

Kun tuota karttaa vertaa Helsingin ilmakuvaan, niin  hyvältähän tuo näyttää! Oikeastaan jopa aika helvetin hyvältä! Tosin vaikeahan mun on tätä vastustaa, olenhan itsekin esitellyt jotain samansuuntaista jo kauan sitten...

Urbanistit jaksavat joka väänteessä muistuttaa, että "tiivis säästää vihreää". Jopa sellaisissa kohdissa, joissa tuo töksäytys ei oikein toimi. Tässä suunnitelmassa on kuitenkin ymmärretty, mistä lauseessa on kyse.

Tämä toimii, urbanistit huomio, myös toisin päin. Varjokaavan lähtökohtana on muiden muassa "--viher- ja virkistysalueiden säästäminen rakentamiselta". Näin ollen vihreän säästäminen pakottaa tekemään tiivistä. Sanon tämän vielä kerran: vihreän säästäminen ja suojeleminen pakottaa tekemään tiivistä. Jos siis haluaa saada aikaan tiivistä rakentamista, kannattaa rajoittaa mahdollisuuksia löysään rakentamiseen säästämällä viheralueita. Samalla säästetään sitä vihreää erinäisine hyötyineen. Win-win. Juuri tällaista mä haluan lisää!

Lisäksi vedän kaupunkiekologilasini päähän ja teen tärkeän huomion. PH2.0:ssa ei ole ainoastaan lähdetty vaatimaan taloja kaikkialle, vaan nimenomaan hyvän kaupungin rakentamista. Hyvä kaupunki tarkoittaa tässä yhteydessä puita katujen varsilla, viherkattoja, vehreitä sisäpihoja ja sen sellaista, joka saa kaupunkiekologin kehräämään. Huomatkaa myös havainnekuvan koristeniityt! Siis niityt, ei mitään hyödytöntä puistonurmikkoa. Tiedättehän, kukkia, perhosia, biodiversiteettiä...

Katupuiden alla rehottaa hallitun hoitamattomasti punaisia siankärsämöitä ja sinisiä siankärsämöitä. Kuva: Niilo Tenkanen

Sanalla sanoen, juuri tuollaista kaupunkia kannattaakin manifestoida. Jos tiivis kaupunki tarkoittaa jengin korvissa Itä-Pasilaa tai Vuosaaren keskustaa, niin kai sitä nyt vastustetaan. Tiivis kaupunki voi kuitenkin myös olla vehreää, ihmismittakaavaista, ja siellä talot voivat olla talojen näköisiä. Sellaista elinympäristöä lisää ja sassiin, siitähän se kovin pulakin oli.

(Muuten en ota ryhmän julistuksiin sen kummemmin kantaa. Allekirjoitan paljon, mutten esim. aio nyt pureskella heidän norminpurkuesityksiään. Propsit kuitenkin siitä, että tyypit ovat oikeasti nähneet vaivaa selvittääkseen selkeään muotoon, mitä maailmalta haluavat, ja mitä sen saaminen vaatisi.)

Muuten hyvä, mutta

Hanlonin partaveitsi on sääntö, joka kuuluu jokseenkin näin: typerät ratkaisut erilaisissa yhteisöissä ja instansseissa johtuvat yleensä vain inhimillisestä typeryydestä, eivätkä salaliitoista tai tietoisista päätöksistä. Koska Urban Helsingin tyypit eivät parhaan tietämykseni mukaan ole inhimillisesti typeriä, oletan heidän jättäneen kaavaansa pari täkyä ihan tietoisesti, jotta minä pääsen biologina pätemään netissä. Salaliitto siis.

Koska täkyt ovat aika ilmiselviä: Santahamina ja Viikki.

Santahaminaan heebot ovat osoittamassa asunnot 18-25 000 asukkaalle. Saaren eteläosan he jättäisivät "luontoalueeksi". Etelän vanhat metsät - Helsingin, ja varmaan koko Uudenmaan parhaimpia metsiä - eivät jäisi talojen alle, mutta 20 000 asukasta virkistyspaineineen olisi liian suuri uhka alueen avomaille. Kyllä, Santiksessa on ja nimenomaan on muutakin kuin niitä eteläosan vanhoja metsiä. Sotilaskäytön ylläpitämät avoimet alueet, hiekkakuopat ja kedot, ovat Santiksessa se juttu - toki metsien ja linturantojen ohella. Tuollaisen asukasmäärän kanssa voisi heittää soromnoot alueen luontoarvoille. Ja kun Santis on jokseenkin kaikilla mittareilla Top 1 - Top 3 -alueita, en tällaista voi hyväksyä.

Älkää edes vaivautuko. Ote varjokaavasta, tekijänään Urban Helsinki.

Ja se Viikki. Muuten ei mitään, pellot säästetty oikein mallikkaasti, eikä itäpuolen metsiin ole menty, mutta Viikinrannassa on pari nyanssia. Kortteleita on tungettu turhan lähelle Natura-tervalepikkoa. Ympyröidyistä korttelialueista läntisempi, sen vanhan vedenpuhdistamon tontti, on erityisen vaikea, koska korttelit täyttävät sen kokonaan; ainoa laajempi virkistyalue olisi juuri tuo tervalepikko. Se on liian huono yhdistelmä.

Viikin ongelmakohdat. Eiköhän kuvan tekijät ole jo selvillä.

Yleisesti näen kyseisen tontin harvoina yksipuoliselle ja tilasyöpölle tyopaikkatoiminnalle sopivana paikkana Kehä ykkösen sisäpuolisessa Helsingissä. Siihen paikalle sopii siis Staran tai HKL:n varikko, teollisuushalleja, jotain, joka ei kokoa ihmisiä vaeltelemaan siihen tervalepikkoon. Kyllä sinnekin täytyy tulevaisuudessa jokin virkistyspolku sovitella, koska lähistön väkimäärä lisääntyy, mutta paljon ihmisiä ihan metsän vieressä tarkoittaa hallitsematonta käyttöä. Ja hallitsemattomuus on tällaisissa kohteissa se huono juttu.

Myös lepikon itäreuna on ongelma samasta syystä. Noin muutenkin karsastan vähän sitä kortteliriviä Viikin pelloilla: maisemallisesti tuo peltonäkymä on minusta juuri niitä oleellisimpia. Mutta biologina en voi väittää, että peltoekosysteemi tuosta korttelirivistä sen kummemmin järkkyisi (kunhan pidetään huoli, ettei peltoa vasten muodostu isoja ikkunapintoja, johon linnut törmäilisi) jos voin luottaa, ettei pelloille rakenneta enempää.

Nämä ehkä 30 000 asukasta asutan Helsinkiin korottamalla kortteleita muualla. Keskimääräinen kerroskorkeushan herroilla oli 5, joten ei tuo nyt ihan mahdotonta olisi nostaa paikoin lukua vaikka kahdeksaan.

Östersundom, sen luonto ja kuinka asia ratkaistaan

Östersundom menee nyt lautakuntaan, eikä se edelleenkään ole mielestäni hyvä asia. Östis on yhdyskuntarakenteen hajauttamista, joka tehdään vänkyrämetron takia kalliilla. Mutta jos se on pakko tehdä, tehdään se edes kunnolla. Tästä blogauksesta tuli nyt pitkä kuin nälkävuosi, koska tottahan kaikki pitää änkeä samaan tekstiin. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan alareunaan, josta löytyy tökerö piirrustus siitä, miten pitäisi tehdä.

Kaavaehdotus.

Östersundom ei ole ratkaisu Helsingin seudun asuntopulaan. Sitä ei tulla tekemään vuosikymmeniin, koska sinne pitää vääntää se 640 miljoonan metro, jota siis ei tulla tekemään vielä pitkään aikaan. Rakentamaan ei päästä ennen sitovaa ratkaisua raideyhteydestä. Tästä on ennakkopäätös.

Urban Helsinki näytti kuluneella viikolla, ettei Helsingillä ole tonttipulaakaan. Huomattakoon, että heidän ehdotuksessaan talojen keskikorkeus oli vaivaiset viisi kerrosta. Esmes Konalan tai Itiksen korttelialueille mahtuu siis vallan hyvin 3-kerroksisia townhouseja; juuri niitä, joita piti saada Östikseen.

Helsingin seudulla on varmasti tulevaisuudessakin paljon halukkaita asumaan pientaloihin hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän, itsekin voisin lukeutua heihin. Lisää Rekolaa Helsinkiin siis Näitä pitäisi allekirjoittaneen mielestä pyrkiä tekemään nykyinen yhdyskuntarakenne huomioiden, eli ei täysin maaseutua olevaan Östersundomiin. Tällaiset raskasraide + tiivismatala-asutus -ratkaisut olisi pitänyt tehdä Kehäradan varrelle, mutta se juna meni jo. Katseet kääntyvät siis Rantaradan varrelle, jonne tällaisia eurooppalaisia puutarhakaupunkeja saisi hyvin mahtumaan Espoon ja Kirkkonummen välisille pikkuasemille. Klaukkalaan voisi rakentaa pikaratikan Kivistön juna-asemalta (matkaa on vain muutama kilometri) ja tiivistää sen pääkatua townhouseilla. Edes sinne perkeleen Ristikytöön.

Helsinki ei kuitenkaan vastaa Espoon, Kirkkonummen, Vantaan, Tuusulan tai Nurmijärven kaavoituksesta, eikä saa niitä hyviä veronmaksajia sitten itselleen. Ymmärrän siis hyvin niitä päättäjiä, jotka haluavat pitää kuitenkin tästä "itäisestä tytärkaupungista" kiinni.

(Tosin oma kysymyksensä on se, millainen kysyntä tällaisilla rekoloilla on tulevaisuudessa. Omakotitalo ja oma auto oli suurten ikäpolvien unelma, jonka he tekivät itselleen todeksi. 20-30 vuoden kuluessa, joka siis on Östiksen kohdalla se relevantti aikajänne, he kuitenkin vanhenevat eivätkä pysty pysymään omakotitaloissaan. Tämä johtanee omakotitalojen runsaaseen vapautumiseen Helsingin seudulla, jolloin niistä ei enää saa samaa hintaa kuin nyt. Tottakai hyvistä liikenneyhteyksistä saa edelleen enemmän kuin huonoista, mutta kuinka paljon? Niin paljon, että metro kannattaa rakentaa?)

Mutta lähdetään nyt siitä, että Östis on kannattava sijoitus. Sitten tulee se luonto vastaan. Natura-arvion mukaanhan merkittävän haitan kynnys ylittyy kehrääjän, pyyn ja ruisrääkän kohdalla.

Luonnonsuojelulain 66§ (joka siis toteuttaa EU:n luontodirektiivin vastaavat määräykset) 1. momentti kuuluu:

Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen taikka hyväksyä tai vahvistaa suunnitelmaa, jos 65 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa hankkeen tai suunnitelman merkittävästi heikentävän niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon.

Eli kun nyt Natura-arvio (siis "65 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely") osoittaa Östersundomin kaavahankkeen merkittävästi heikentävän kehrääjän, pyyn ja ruisrääkän (ko. Naturan suojeluperusteita) olosuhteita Naturalla, ei hanketta saa myöntää. Samaisen lakipykälän 2. momentin mukaan valtioneuvosto voi kuitenkin päättää, että kyse on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä, jolloin Natura-aluetta saa heikentää. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei vaihtoehtoista ratkaisua ole. Mikä voi olla hyvin vaikea näyttää todeksi; ainahan talot voi piirtää toiseen paikkaan. Ainakin vuosikausien tappelu oikeuksissa olisi taattu.

¤¤¤

Tässä vaiheessa kuuluu mutinaa siitä, että miten nuo kolme lintua, jotka eivät edes ole mitenkään erityisen uhanalaisia, voivat torpata näinkin mittavan kaavahankkeen. Ja jos lintuja tarkastelee irti kontekstistaan, niin ymmärtäähän tuon, itsekin mutisisin. Itse näen asian kuitenkin näin:

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy koko ajan. Sukupuuttotahti on edelleen tuhatkertainen normaaliin tahtiin verrattuna. Kaikki ovat tästä huolissaan.

EU:ssa ja Suomessa sukupuuttokato on ajateltu pelastaa suojelemalla joitakin lajeja ja luontotyyppejä. Etenkin EU:n lintudirektiivissä on mukana paljon erilaisia lajeja, jotka elävät erilaisissa ympäristöissä. Joukossa on paljon harvinaisia ja taantuvia lajeja, mutta myös yleisiä lajeja. En tietenkään ole aikanaan ollut niissä kokouksissa, joissa lintudirektiivin liitelajit päätettiin, mutta uskoisin taustalla olevan ajatuksen, että suojelemalla monipuolisesti eri alueilla ja erilaisissa ympäristöissä eläviä lajeja, suojellaan samalla loputkin.

Tämä ajattelu on toki ongelmallinen, koska se ei oikein toimi. Sukupuuttoaalto on todellisuutta täälläkin edelleen, ja esimerkiksi Suomen luonnonsuojelulakia ollaankin uudistamassa. EU:n luonnonsuojelusäädökset pitäisi nekin uudistaa toimivammiksi pikimmiten, mutta sitä odotellessa pitää mennä näiden sääntöjen mukaan. Koska kai kaikki nyt ovat sitä mieltä, että EU:hun ja Suomeen tarvitaan luonnonsuojelulainsäädäntöä?

Lintujen näkökulmasta ongelmia tuottaa Salmenkallion asuinalue, siis se paikka jossa se metro tekee mutkan. Se on luonnon puolesta muutenkin ongelmallinen.

Salmenkallion seutu. Ote kaavasta.

Allaolevasta kuvasta näkyy, että sinne jäävät kehrääjien ja pyiden reviirit, vaikka rakentamisaluetta onkin nyt käsillä olevassa kaavaluonnoksessa rajoitettu. Tämä on nyt se, joka Natura-arviossa hiertää. Kuvat muuten suurenee klikkaamalla.

Direktiivilintujen reviirit. Ote Natura-arvioinnista.

Itsekään en ole järin innostunut nykyisenlaisesta lajien suojeluun keskittyvästä luonnonsuojeluparadigmasta. Pitäisi keskittyä isompiin kokonaisuuksiin. Ja sellaisena Salmenkallio pomppaa esiin. Alla kuva luontovaikutusten arvioinnista, jossa Salmenkallion ympäristöstä löytyy hotspot-alueita.

Hotspot-analyysi. Ote luontoarvioinnista.

Kyseinen kuva on siis saatu aikaan laittamalla kaikki tiedossa olevat luontokohteet päällekkäin. Näin saadaan esille useampaa "luontoarvoa" tukevat alueet. Metodissa on omat ongelmansa, eikä sitä ainakaan pidä tulkita mitenkään tarkkarajaisesti, mutta kyllä se jotain osviittaa antaa. Pointti on siinä, että Salmenkallion alue on sitä suojelemattoman luonnon kärkeä. Suojelun arvoista, voisi jopa sanoa, etenkin kun se on toiminnallisesti osa Naturaa. (Muitakin hotspot-aluekeskittymiä löytyy kaava-alueen pohjoisosasta, mutta ne säästyy, mikäli kaavakarttaa oikein tulkitsen.)

Sattumoisin Salmenkallio on myös se alue, jossa kilpistyy metron hankaluus: isoa kaarresädettä vaativa vekotin pitää vääntää pitkälle mutkalle, jotta Salmenkallio päästäisiin rakentamaan. Tämä maksaa, eikä ihan paria miljoonaa. Naturan ja luonnonsuojelualueiden takia se pitää myös kaivaa maan alle, joskin kallioperä on tuossa kohtaa ihan kaivettavaa. Mutta maksaa se silti.

Eli kaikkein helpoimmalla päästään, kun skipataan kylmästi Salmenkallion alue!

Tällöin:

• Natura-ongelma on ratkaistu.
• Merkittävä osa luontoarvoista on ratkaistu.
• Metro voidaan vetää vetää suoraan. Lisäksi se voidaan vetää vähän pohjoisemmasta, jolloin tunnelia tarvitaan hyvin vähän. Säästää aika paljon rahaa.

Vaatinee tuo vähäsen tunnelia, mutta paljon vähemmän.

Jossain näin arvion, että 10 000 asuntoa jäisi rakentamatta, jos Salmenkallio jätetään rakentamatta. Tämä voidaan ratkaista rakentamalla kaavan itä- ja koillisreuna tiiviimmin. Östersundomin painopistettä on muutenkin järkevämpi siirtää itään, koska se tulee tukeutumaan Sibbesborgin vielä isompaan keskukseen, jota kai ollaan ihan tosissaan tekemässä. Östersundom ei mitenkään erityisesti tukeudu Helsinkiin, koska siinä suunnassa on vastassa Mellunmäki ja Vuosaari. Itikseenkin on jo matkaa. Ja vaikka Sibbesborg ei toteutuisikaan, kannattaa Östikseenkin pyrkiä saamaan yksi isompi keskusta, jotta se olisi edes jossain määrin itsenäinen.

Käytännössähän Östikseen on pakko rakentaa pari pikaratikkalinjaa, mikäli siitä halutaan sellainen toimiva ja houkutteleva eurooppalainen pienkaupunki, kuin mainospuheissa. Liityntäbussi metroon ei ole yhtä hyvä kuin kävelymatkan päästä suhaava pikaratikka. Siksi kaavassa esitetyt pikaratikkavaraukset pitää toteuttaa ensi vaiheessa. Itse jatkaisin lisäksi jotakin linjaa Ultunaan, jolloin sitä voisi rakentaa tiiviimmin ja kompensoida näin Salmenkallion menetystä.

Itse asiassa on epäselvää, tarvitaanko sitä metroa ollenkaan, jos riittävä pikaratikkaverkosto tehdään. Esmes vihreät insinöörit ovat laskeneet, ettei metroa tarvittaisi. Muistetaan lisäksi, että metro on vaarassa tukkeutua, kun Länsimetron takia junat pitää lyhentää, ja Itä-Helsinkiäkin ollaan vielä tiivistämässä paljon. Joku raskasraide Östiksenkin läpi pitää kuitenkin vetää, koska Sibbesborg. Roikotetaan siis sitä metroa vielä mukana (oikeasti sinne pitäisi kylläkin saada taajamajuna).

¤¤¤

Lisäksi mua hiertää Länsisalmen osa-alue, eli metroasemista läntisin. Se on jäämässä ihan omaksi saarekkeekseen, sekä tulee aika lähelle Mustavuorta. Natura-arvion mukaan Mustavuorelle ei ole odotettavissa merkittävää haittaa, mutta itseäni hirvittävät asukkaiden puutarhoista leviävät vieraslajit. Se tarvitse kuin yhden onnettoman, jonka pihalta jättipalsamin tai pensasangervon siemenet leviävät Mustavuoreen, niin kohta on koko ravinteikas lehto täynnä. Yhtä paljon mietityttää kuitenkin myös se, kuinka hyvin tuollainen yksittäinen, metroaseman varassa oleva saareke toimii.

Tekisinkin niin, että rakentaisin metroaseman länteen päin, lähemmäs Mellunmäkeä ja Länsimäkeä. Uudet alueet voisi rakentaa niihin kiinni, jolloin ne muodostaisivat kokonaisuuden. Jos ko. lähiöistä ollaan huolissaan, niin ehkäisisi segregaatiotakin samalla. Uskoisin, että metroasemakin olisi helpompi rakentaa, kun sen saisi maan päälle. Kehä III:n varren rakentaisin sitten täyteen toimitilaa. Tässä jos jossain olisi sille hyvä paikka: sataman lähellä, vähän syrjässä, mottoriteiden varsilla, paikassa jonne muu rakentaminen sopii huonommin. Sanoisin, ettei olisi Vantaalle mikään kauhean huono diili.

(Tiirasta en nopsalla hakemisella löytänyt havaintoa ruisrääkästä gryndaamallani pellolla, joten en usko sen koituvan ongelmaksi.)

¤¤¤

Näin pääsemme viimein näyttämään oman kaavaehdotukseni. En osaa mitään kuvankäsittelyohjelmia, joten kuva on siksi kökkö. Toivon, ettei se kuitenkaan vie huomiota sisällöstä. Metro osanssilla ja ratikat mustalla, muuten väritys samaa kuin virallisessa kaavassa. Tähän on sitten käytetty aikaa ehkä noin 15 minuuttia, että jokainen yksityiskohta ei ole hierottu. Suuret linjat tulevat toivottavasti kuitenkin selville.

Mikä Östersundomissa hiertää

... enkä nyt puhu edes luonnosta. Sen aika tulee myöhemmin.

Östersundomin uudet suunnitelmat on tuotu julki. Sieltä täältä on viilailtu, mutta käytännössä se on se sama kaava, jolle Natura-arvio antoi turpaan aiemmin.

Uusi ja uljas Östersundom. Kuva: ksv

Alkuun totean, että Östersundomin kanssa on tehty hienoa työtä tiivismatalan kaupungin kehittämisen kanssa niin periaatteellisella kuin käytännön tasolla. Östiksen kaupunkirakenne on paikoin jopa tosi hienoa. En kritisoi kaavatason detaljeja, koska ne ovat sinänsä oikein hyvää kaupunkisuunnittelua. Keskityn Östikseen laajalla tasolla.

Mutta tämä on nyt suoraan sanottuna ihan pässinpäismäistä touhua! Kaava-alueen painopiste laitettiin tietoisesti Naturaan kiinni, ja sitten oltiin niin kauhean ihmeissään, kun kaava ei mennytkään Natura-arvioinnissa läpi. Ja sitten tehdään uusi kaava, jossa on ihan samat ongelmat! Sillä lailla.

Katsotaas ihan aluksi viraston perusteluja:



Viraston päällikkö Mikko Aho siinä aluksi lausuu, että pääkaupunkiseudun rakenne ei ole balanssissa, koska seudun itäsuunta ei ole kasvanut ja kehittynyt lännen ja pohjoisen tavoin. Ja sitten seuraavassa virkkeessä toteaa, että pitkän aikajänteen kysymys on saada pääkaupunkiseudusta tiiviimpi ja toimivampi.

Siis.

Että koska meidän on saatava seudun rakennetta tiiviimmämmäksi, on huono asia, ettei kaupunki ole laajentunut lännen ja pohjoisen lisäksi vielä itäänkin? Koska yhdyskuntarakenteen hajaantuminen, joka on viraston jokseenkin jokaisessa kaavaehdotuksessa hoettu sanapari, on niin kamala asia, meidän on rakennettava kymmenien tuhansien asukkaiden uusi satelliitti vanhojen viereen?

Just.

Tosin Östersundomhan ei ole hajaantunutta yhdyskuntarakennetta, koska se on tehokkaan joukkoliikenteen piirissä ja luonteva osa seudun joukkoliikennejärjestelmää. Sinnehän tulee, *rummunpäristyksiä*, metro ja syöttöbussiliikenne! Kyllä on eurooppalaista tiivismatalaa pienkaupunkia kerrassaan. Metro, joka maksaa 640 miljoonaa, pitää tottakai vetää ihme mutkille (missä ihme=kallis), jotta päästään rakentamaan Naturan kylkeen. Tätä on odotettu.

(Sillä, että pääkaupunkiseudun kasvusuunnat, länsi ja pohjoinen, ovat valmiiden junaratojen varsilla, ei ole tässä kaiketi mitään väliä. Koska Östikseen tulee kuitenkin se metro. Silläkään ei ole varmaan mitään väliä, että Espoon metrolaiturien lyhennyttyä metron kapasiteetti alkaa olla tapissa, kun kaiketi sitä Itä-Helsinkiäkin pitäisi päästä täydennysrakentamaan. Tärkeintä on, että Östikseen tulee metro.)

Alkujaan Östikseen piti asuttaa 35 000 ihmistä. Nyt määrä on vaivihkaa kasvanut kaksinkertaiseksi. Onhan se hyvä ottaa tehot irti, mutta nälkä näyttää kasvaneen syödessä. Ja nyt sitten kummastellaan, kun kaikki ei mennytkään niin kuin vielä viisi vuotta sitten piti.

Koko Östis on ollut yksi ihme sotku. Helsingin piti hirveällä kiireellä pakkoliittää itseensä alue, joka on etelästä Natura-motissa ja pohjoisesta jyrkkämäkistä kumpareikkoa. Ja kalliilla pitää saada metro ja sen mukainen kulkutapaosuus (puolet matkoista autolla). Ja pitää rakentaa Naturan viereen, kun muualla kaupunki ei omista maata. Koska pakkolunastaa ei voi. Koska rakentaa pitää, koska suunnitelmia kasvatetaan.

Tämä kaavahan ei missään nimessä tule menemään läpi. Uudenkin Natura-arvion mukaan kaava aiheuttaa merkittävää haittaa Natura-alueen suojelutavoitteille. Vaikka valtioneuvosto päättäisi, että kyseessä on kansakunnan kannalta merkittävä etu, ei tässä voitane osoittaa, ettei vaihtoehtoja tälle kaavalle ole (onhan virasto itsekin esittänyt vaihtoehtoisia malleja), mikä olisi luonnonsuojelulain 66§:n mukainen edellytys. Näin ollen kaava tulisi KHO:sta takaisin kolmen vuoden jälkeen evästyksellä uusix meni. Parempi olisi siis vain aloittaa nyt nöyrästi alusta ja voittaa edes sen kolme vuotta.

Jos nyt jotain hyvää haluaa sanoa, niin ainakin tämä sotku edesauttaa varsinaisen kaupungin tiivistämistä ja kehittämistä. Kun ei voi vain sanoa, että kyllähän sinne Östersundomiin mahtuu.

Virasto sanoo, että:

Jos alueita pienennettäisiin edelleen, yleiskaava ei enää vastaisi suunnittelun pohjaksi hyväksyttyä luonnosvaihtoehtoa eikä hankkeelle aiemmissa päätöksentekovaiheissa asetettuja tavoitteita.

Tämä kannattaa käsittää niin, että kaupunkisuunnitteluvirasto haluaa antaa pallon poliitikoille, sillä kai virasto nyt itsekin näkee, ettei tuo kaava tule menemään läpi. Virastolla on kuitenkin selvästi hyvin vaikea perääntyä omista suunnitelmistaan, koska se on ilmeisesti jokin arvovaltakysymys (joskin ymmärtäähän sen, että arkkitehtejä ottaa päähän, jos pitää myöntää oma vuosia jatkunut työnsä huonoksi). Näin ollen se tarjoaa kaavaa tässä vaiheessa poliitikoille, jotka voivat viheltää pelin poikki ja antaa virastolle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa.

Toivottavasti päättäjät ymmärtävät toimia näin.

Metro uusiksi Herttoniemessä?

Metro on suhteellisen vajaakäytössä Herttoniemen ja Siilitien asemilla. Ympärillä on Itäväylä, teollisuushalleja ja 50-luvun (oikein kivoja mutta) väljiä asuinalueita. Lisäksi metrorata vaikeuttaa Itäväylän bulevardisointia ratkaisevasti, kun uuden pääkadun toinen puoli jää rakentamatta. Jotain ei ehkä tarttis mutta vois teherä.

Alkuun pari lähtökohtaa:
1. Herttoniemen teollisuusalue tullaan jollain aikavälillä muuttamaan sekoittuneeksi hybridirakenteeksi. Se tarkoittaa, että työpaikkahallit korvataan kerrostalokortteleilla, joiden kivijaloissa toki tulee olla runsaasti liiketilaa, myös tilaa vaativampaan työhön. Jotkut kutsuvat tällaista rakennetta kaupungiksi.

Kaupunkisuunnitteluvirasto haraa tässä nyt jostain syystä vastaan. Hertsikan alue on varmasti Itä-Helsingin työpaikkaomavaraisuudelle tärkeä, mutta sen turvaamiseksi ei tarvitse kieltää kaupungin kehittymistä. Hertsikaan voitaisiin tehdä kaava, joka olisi muuten suht väljä, mutta pakottaisi rakentamaan vähintään nykyisen kemmimäärän työ-, liike- ja raakatilaa rakennusten alakerroksiin. Näin saataisiin monipuolista, kerroksellista ja orgaanisesti rakentuvaa kaupunkia. Diggaisin.

2. Kun Hertsikan alue nyt vaan sitten joskus muutetaan kaupungiksi, se edellyttää nykyisten rakennusten purkamista. Kuten sanottu, purettavat liiketilat voidaan kyllä korvata joitain yksittäisiä pikkeuksia lukuunottamatta.

3. Tiiviin korttelikaupungin alueella metro vie paljon tilaa.

Nämä mielessäni olen leikitellyt ajatuksella, että metro vedettäisiin Herttoniemen ja Itäkeskuksen välillä maan alle.  Mikäli näin tehtäisiin, voisi metron ehkä vetää vähän nykyistä fiksummin, tulevan korttelikaupungin keskelle. Eli Hertsikan aseman jälkeen metro jatkaisikin itään päin korttelin pari, ja kulkisi pohjoiseen Mekaanikonkadun kohdalla. Jos näin tehtäisiin, metron voisi kaivaa maan alle cut-and-cover-meiningillä kadun alle, mikä on verrattain halpaa. Toki muutama työpaikkatalo pitäisi purkaa, jotta Mekaanikonkadulle ja sieltä pois päästäisiin, mutta siinähän olisi sitten paikka uusille umpikortteleille.

Niko näin:



Tässä olisi etuna se, että metroasemat saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Etenkin Siilarin metroasema on jonkinlainen vitsi; nyt se saataisiin suoraan kaupunkikeskustan keskelle. Itäväylän voisi sitten bulevardisoida helpommin, ja sitä pitkin voitaisiin vetää 0-jokeri-pikaratikka nykyisiä metroasukkeja lohduttamaan. Lisäksi näin saataisiin tiiveimmän kaupunkirakenteen painopistettä poispäin Vanhankaupunginlahdelta, mikä lienee luonnonsuojelijalta ihan odotettu veto.

Maksaisiko liikaa? Taipuisiko metron kaarresäteet? Onko tuolla nyt joku maanalainen ydinvoimala?

Huikeita kuvia viherkatoista

Kaikki ne, joiden mielestä viherkatot ovat turhanaikaista näpertelyä, olkaatten hyviä ja katsokaa tämä valokuvablogaus. Ne on jumalauta tehneet katolle töyhtöhyyppäniityn ja  suon! Suon!

Sveitsissä on leuto talvi, mutta tulee sielläkin lunta joulukuusta maaliskuuhun.

Let´s show ´em bitches!

Tossa taannoin harrastin kirjeenvaihtoa hollantilaisen kaverini kanssa, joka oli ollut Suomessa vaihdossa. Hän kertoi ikävöivänsä Helsingin metsiä ja luontoa, mutta toisaalta tykkäsi olla Utrechtin vilkkaassa kaupunkielämässä. "But I guess you can´t have them both", hän lopuksi totesi.

Eiköhän osoiteta sanomansa vääräksi!

Uudella yleiskaavalla alkaisi olla jo kiire

Paineita Helsingin kaavoitusmäärien kasvattamiselle on; nyt kaavoja pitäisi saada ulos jo 6 500 13 000 ihmiselle joka vuosi. Voimassa oleva yleiskaava on laittanut paukut pitkälti satamalta vapautuneille alueille ja Östersundomiin. Koska Östikseen lähdettiin tietoisesti hakkaamaan päätä Natura-mäntyyn, on se nyt jäissä vielä monta vuotta valituksineen. Rakennettujen alueiden mielekäs täydennysrakentaminen taas on ilmeisesti tulkittu nykyisen yleiskaavan valossa vaikeaksi. Tämä johtaa vartiosaarten ja kivinokkien kaltaisiin paniikkiratkaisuihin.

Uusi yleiskaava lupailee lähtökohdiltaan hyvää: reipasta täydennysrakentamista ja kaupunkibulevardeja. Siksi sitä ei kannata kaataa yksityiskohtiin. Luontopuolelta se tarkoittaa nyt ainakin:

Oikeasti riittävät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit. On ihan pelleilyä teettää sellaisia selvityksiä, jotka eivät anna yksiselitteisiä vastauksia. Kaavastahan valitetaan joka tapauksessa, joten vaikutusten arviointivaiheessa kannattaa kaikki tulevat huolet ja argumentit pureskella auki ja varautua niihin.

Esimerkki: Östiksen kaavan Natura-arvioinnissa ei ole edes vaivaannuttu tarkastelemaan muiden hankkeiden yhteisvaikutusten merkittävyyksiä. No, tuo selvityshän kaatoi koko kaavan, mutta kun uudistunut kaava tulee, täytyy sen Natura-arvioinnissa käsitellä huolellisesti kaikki suojeluarvioihin mahdollisesti vaikuttavat tekijät. Muuten kaava laitetaan valitusten jälkeen jäihin siksi aikaa, että uusi, huolellinen arviointi valmistuu. Aivan turhaan.

Esimerkki 2: Viikinrannan Natura-alueeseen kiinni tuleva kaavamuutos olisi ihan perustellusti vaatinut natura-arvioinnin. Itse en yhtään usko, että ko. kaava olisi suojeluarvoja vaarantanut, mutta valituskierroksella vaatimus olisi hyvinkin voinu mennä läpi. Siksi kaikkinainen epävarmuus kannattaa sulkea pois heti kättelyssä. Muistetaan tämä nyt ainakin, kun Viikinrantaa lähdetään kunnolla gryndaamaan.

Eli teetetään ne selvitykset kunnolla ja perusteellisesti, eikä toivota, että päästään "livahtamaan" jotenkin huomaamatta.

Unohdetaan ne Pornaistenniemet sun muut itsestäänselvyydet. Luonnonsuojeluohjelman alueet, maakunnallisesti arvokkaat lintualueet, erityisesti suojeltavien lajien esiintymisalueet jne. kannattaa jättää ihan suosiolla väliin. Ellei tarkoitus ole alunalkaenkin bluffata ja kiinnittää huomiota pois jostain muualta. Kuten Keskuspuistosta.

Älkää edes vaivautuko. Kuva: ksv.

Yleiskaava jonon kärkeen oikeusasteissa. Kaavavalituksissa menee se kolme vuotta: HO:ssa vuosi ja KHO:ssa kaksi. Kaikkinainen valitusoikeuden rajoittaminen, mitä on väläytelty keinoksi nopeuttaa asuntotuotantoa, on hälyttävää kansalaisyhteiskunnan rajoittamista. Byrokratian rattaissa fakkiintuneet ideat eivät aina tuota parhaita ratkaisuja, ja huonoja ratkaisuja täytyy voida yrittää estää. Ongelma ei siis todellakaan ole kansalaisten valitusoikeus vaan oikeuskäsittelyn hitaus. Se on ratkaistavissa, esim. Soininvaara on tätä joskus mietiskellyt.

Mutta koska Helsingin käsissä on pitkälti koko valtakunnan keskipitkän aikavälin tulevaisuus, ja yleiskaavasta valitetaan takuuvarmasti, olisi hyvä, jos HO ja KHO voisivat käsitellä yleiskaavan mahdollisimman nopeasti. Luonnollisesti yleiskaavan käsittely vaatii tuomareilta yhtä perusteellista paneutumista kuin mikä tahansa kaavavalitus. Olisi kuitenkin hyvä, jos asiaa voitaisi ruveta käsittelemään heti, kun kaavasta on valitettu eikä vasta sitten, "kun sen vuoro on". En tiedä, miten oikeusprosessi tarkalleen oikeusasteissa menee, enkä sitä voiko tällaista ehdottaakaan, mutta toivoisin näin käyvän. Pää-, valtiovarain- ja asuntoministeri voisivat ihan hyvin vihjata tuomarikunnalle jotain tämänpuoleista kaikessa hiljaisuudessa.

¤¤¤

Ja sitä uutta yleiskaavavarantoa odotellessa: tehdään ne satama- ja muut käsillä olevat alueet nyt hyvin eikä huonosti.

Evoluutio

Kirjoitan tästä tasan tämän kerran. Aika pitkään tämäkin teksti on hautunut, en enää edes muista, mikä tämän kirvoitti tekemään.

Ajatellaan hetki puhtaan teoreettisesti. Jotta evoluutiota voisi tapahtua, vaaditaan seuraavat asiat:

1. Mutaatioita täytyy voida tapahtua.
2. Mutaatioiden täytyy voida näkyä yksilön fenotyypissä (= "se, millainen yksilö on"; miltä yksilö näyttää, millaiset sen morfologiset rakenteet ovat, millaisia biokemiallisia prosesseja sen kehossa tapahtuu jne.) 
3. Geneettisen informaation on oltava perityvää.
4. Yksilöiden täytyy voida lisääntyä.
5. Yksilön tulee vaatia resursseja selvitäkseen hengissä ja lisääntyääkseen.

Kaikki muu on seurausta. Mutaatiot johtavat fenotyyppien erilaisuuteen, ja jotkin piirteet fenotyypissä vaikuttavat yksilöiden resurssien käyttöön. Mutatoituneet yksilöt esim. voivat esim. pilkkoa ruuansulatuksessaan ravintoaineita tehokkaammin, jolloin niiden resurssien (tässä tapauksessa ravintoaineet) käyttö on tehokkaampaa. Ja mikäli geenit periytyvät, myös näiden mutatoituneiden yksilöiden jälkeläiset ovat tehokkaampia ravintoaineiden pilkkojia. Mutaatio voi olla myös haitallinen: mutanttiyksilöt voivat pilkkoa ravintoaineita myös muita huonommin. Oletusten mukaan myös näiden yksilöiden jälkeläiset pilkkovat ravintoaineita huonommin.

Luonnonvalinta käsitetään usein jonkinlaiseksi evoluution synnyttäjäksi, mutta tosiasiassa se on vain evoluution looginen seuraus. Uudet, mutaatioiden synnyttämät ominaisuudet (fenotyypit) vaikuttavat vaihtelevasti yksilöiden resurssienkäytön tehokkuuteen, mikä sitten joko edistää tai estää lisääntymistä suhteessa alkuperäiseen fenotyypiin. Resurssi käsitetään nyt hyvin laajasti, tarkoittaen vähän kaikkea ruuasta suojautumiskykyyn. Ja koska näiden fenotyyppien muutokset aiheuttavat mutaatiot periytyvät, myös seuraavissa sukupolvissa näkyvät samat muutokset fenotyypissä, ja myös nämä kyseiset jälkeläiset käyttävät resursseja samalla tavalla tehokkaammin tai tehottomammin.

Koska yksilöt vaativat resursseja lisääntyäkseen ja mutaatiot voivat aiheuttaa eroja resurssien käytön tehokkuudessa, mutaatiot aikaansaavat sen, että senhetkisessä ympäristössä (jossa on siis niitä erilaisia resursseja) jotkin yksilöt asettuvat parempaan asemaan kuin toiset. Nämä saavat sitten todennäköisesti enemmän jälkeläisiä, jolloin ko. mutaatiot yleistyvät. Tällöin sanotaan, että ympäristö ohjaa evoluutiota jommankumman geenityypin yleistymistäkohti, eli lajille muodostuu valintapaine jompaakumpaa geenityyppiä tai fenotyyppiä kohti. Valintapaine ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokin maailmassa tietoisesti tai maagisesti ohjaisi yksilöiden lisääntymistä ja mutaatioiden yleistymistä. "Valintapaine" on vain kätevä tapa sanoa, että "tässä elinympäristössä, jossa resurssit ovat tällaiset ja näin ja näin runsaat, tämän geenimuodon kantajilla on suurempi todennäköisyys saada enemmän jälkeläisiä kuin tuon geenimuodon kantajilla". Luonnonvalinta-termi on siis vain yksinkertaistus, tapa sanoa kokonainen lause parilla sanalla.

("Parempi asema" tarkoittaa siis vain ja ainoastaan sitä, että ko. yksilöillä on isompi todennäköisyys saada enemmän jälkeläisiä kuin toisilla yksilöillä. "Parempi asema" ei ole moraalisesti latautunut termi, sillä mikään luonnossahan ei edellytä lisääntymään tehokkaasti. Lisääntymistehokkuutta nostavat asiat vain ovat niitä, jotka johtavat evoluution näkymiseen pitkällä aikavälillä. Steriili yksilö voi olla paljon kilpailukykyisempi kuin hedelmällinen lajikumppaninsa - lisääntyminenhän vaatii kauheasti vaivaa ja energiaa - mutta tämä kilpailukyky ei tule ikinä jatkumaan tulevaisuudessa, sillä se tyssää ensimmäiseen sukupolveen.)

Tätä on siis evoluutio. Jossain kohtaa yksilön DNA:ta tapahtuu muutos eli mutaatio, ja se johtaa joko resurssien tehokkaampaan tai tehottomampaan käyttöön. Se taas johtaa joko lisääntyvään tai heikkenevään lisääntymistodennäköisyyteen. Lisääntymistodennäköisyyttä heikentävät mutaatiot häviävät usein lopullisesti - elleivät kaikki "paremman" geenin kantajat tuhoudu sattumalta, näinin voi tapahtua, jos populaatiot ovat pieniä. Lisääntymistodennäköisyyttä parantavat geenit sitten taas yleistyvät pikku hiljaa, kun niiden kantajat saavat keskimäärin aina vähän enemmän jälkeläisiä. Huomattavaa on myös, että mutaation ei tarvitse tapahtua kerralla: DNA voi muokkautua useammasta kohtaa pitkän ajan kuluessa, ennen kuin muutoksia fenotyypissä alkaa näkyä.

Yksinkertaisemmin kuvassa. Pallurat ovat yksilöitä, sovitaan nyt vaikka joitakin alku-juhannusruusuja. Ensimmäisen sukupolven yksilöillä on kaikilla täysin samanlainen geeni, joka säätelee vaikkapa veden ottoa juurisolujen läpi. Kaikki yksilöt saavat yhden jälkeläisen (neliö). Punaisella neliöllä kuvatulla jälkeläisellä on sattunut kuitenkin mutaatio/ siihen on kasautunut mutaatioiden sarja, joka parantaa sen vedenottotehokkuutta huimasti. Sen tarvitsee siis käyttää vähemmän energiaa veden saamiseen, jolloin se voi käyttää energiaa esim. kasvuun ja lisääntymiseen. Siinä missä muut yksilöt saavat yhden jälkeläisen (tähti), punainen yksilö saa kolme. Ja koska punaisilla jälkeläisillä on vanhempansa tehokas geeni, myös ne saavat kolme jälkeläistä (vinoneliö). Tehokkaampina lisääntyjinä ja kasvajina ne syrjäyttävät lopulta mustat yksilöt, ja näin alku-juhannusruusupopulaatio on muuttunut ajan kuluessa. Tätä on evoluutio, määritelmän mukaan.

Katsotaanpas nyt, löytyykö teorialleni tukea:
Kohta 1: check, erilaisia mutaatioita on havaittu todistetusti.
Kohta 2: check, mutaatiokokeet jne. Tässä välissä täytyy kuitenkin huomata, että evoluutio ei edellytä sitä, että mutaatio näkyisi aina yksilön fenotyypissä. Ihmis-DNA:stakin yli 70 % on siinä mielessä turhaa, että se voi mutatoitua periaatteessa miten vaan. Oleellista on se, että mutaatio ylipäätään voi johtaa fenotyypin muutokseen.
Kohta 3 lienee jo itsestäänselvyys. Aika monet isyystestin tehneet luottavat tähän.
Kohta 4 samoin.
Kohta 5. Jos et syö ruokaa, hengitä tai kykene piiloutumaan tiikeriltä, kuolet. MOT.

Näin ollen voitaneen katsoa, että oletukseni evoluution mahdollisuudesta pitävät nykytiedon valossa paikkaansa.

¤¤¤

Evoluutio on siis prosessi, joka on käynnissä ainoastaan siksi, että biokemialliset muutokset DNA-molekyyleissä johtavat muutoksiin yksilön fenotyypissä. Mutaatio itse ei ikinä tiedä, onko se sillä hetkellä hyvä vai huono - tai siis lisääntymistodennäköisyyttä nostava vai laskeva; mutaatiohan ei itsessään ole hyvä tai huono, mutaatio on vain kemiallinen tapahtuma. Useimmat mutaatiot ilmeisesti johtavat yksilöiden kuolemaan tai heikentyneeseen lisääntymismenestykseen, mutta sitten ne jotkut saavat kyseiset yksilöt parempaan asemaan kuin populaation muut yksilöt.

Oikeassa elämässä on koko ajan meneillään lukemattomien geenien yleistymisprosessi. Ruusukuvassakin olisi pitänyt olla oikeasti kymmeniä värejä kuvaamassa eri mutaatiokombinaatioita. Lisääntymismenestymistä parantavia mutaatioita syntyy tasaiseen tahtiin, ja jokainen niistä ryhtyy (usein hitaasti) yleistymään populaatiossa. Joskus se "fiksoituu" eli vakiintuu populaatiossa. Kunnes tulee taas uusi saman geenin erilainen versio. Ja koska evoluutio on käynnissä käytännössä koko ajan kaikilla maailman otuksilla, muuttuu myös se, millaiset mutaatiot oikein ovat parempia suhteessa edeltäjägeeneisinsä.

Tässä vaiheessa kreationistit heristävät sormea ja sanovat, että yllä oleva kuvaus on mikroevoluutiota eli saman lajin sisäistä vaihtelua. Se on jo heidänkin mukaansa selvä, mutta makroevoluutio, siis lajien muuttuminen toisiksi, on se, mitä ei ole todistettu.

Vastaan heille: mikä edellä olevassa viiden kohdan listassani edellyttää evoluutioprosessin katkeamista jossain vaiheessa? Sitähän vaatimus makroevoluution erottamisesta käytännössä on: vaatimus sille, että mikroevoluution pitäisi jotenkin katketa, kun ruvetaan puhumaan populaation sijasta lajipareista. Jatkokysymys: mikä on se biokemiallinen prosessi, joka johtaa kategorisesti aina evoluutioprosessin pysähtymiseen?

Tässä vaiheessa huomautan myös, että koko lajin määritelmä on kaikkea muuta kuin selvä. Meillä ei ole mitään keinoa vetää pelkän DNA-sekvenssin avulla rajaa lajien välille (asia, joka haittaa evoluutiotutkimusta harmillisen paljon). Lajin, alalajin, lajiryhmän jne. erottaminen toisistaan on melkoinen sotku. Esimerkiksi urpiaisia on nykysopimuksen mukaan kaiketi kaksi lajia ja yksi alalaji, mutta sitten oikeasti ne ovatkin joko kahdeksan alalajia tai lajia. Samoin selkä- ja harmaalokki ovat jossain määrin samaa lajia: jotkin välimuodot risteytyvät keskenään, mutta äärimuodot eivät. Lokit muodostavat siis kehälajin. Tämä kritiikki on toki vain "lajin" määritelmällä kikkailua, mutta tukee ajatusta siitä, että makroevoluutio on vain tarpeeksi pitkälle vietyä mikroevoluutiota. Mikroevoluutio ei pysähtynyt, kun harmaalokin johonkin muotoon kertyi niin paljon mutaatioita, ettei se enää pystynytkään lisääntymään kaikkien lajitoveriensa kanssa.

Tämä voisikin olla kolmas esittämäni kysymys makroevoluution kiistäjille: miten määritellään "laji" eli se raja, jossa mikroevoluutio alkaakin olla makroevoluutiota?

¤¤¤

Kun puhutaan evoluutiosta, puhutaan usein kahdesta eri asiasta. Kun minä puhun "evoluutiosta", puhun nimenomaan evoluutiosta ylläkuvaamanani prosessina. Evoluutioprosessi on vain looginen seuraus siitä, että mutaatioita on havaittu tapahtuvan, ja että niiden on havaittu vaikuttavan yksilöiden fenotyyppiin. Sen osoittaminen vääräksi vaatii aika kovaa biokemiallista dataa.

Sen sijaan evoluution historiaa voi kritisoida paljon herkemmin. Evoluution liittyy tutkimusta siitä, millaisia eliöt ovat olleet ennen muinoin, ja miten nykyiset otukset ja morfologiset rakenteet ovat saaneet alkunsa. Se on sitten historiaa, johon liittyy aina epävarmuuksia. Emmehän me voi varmuudella tietää esim. sitä, että Julius Caesar on todella elänyt. Paleontologiaa on verrattu arkeologiaan, ja se on jokseenkin täydellinen vertaus.

Eli voin kuunnella tyynenä tilitystä siitä, kuinka hevosen tai vaikka silmän evoluution kulkuun liittyy paljon aukkoja, kummallisia oletuksia ja pitkälle vietyjä johtopäätöksiä vähäisestä datasta, ja se on ihan ok. On myös ok esittää, että elämä on Jumalan luomaa ja evoluutio on jonkin yliluonnollisen ohjaamaa. Siihen ei minulla ole nokan koputtamista, eikä tulisi olla kellään itseään luonnontieteilijäksi pitämällä ihmisellä.

Sen sijaan, jos ruvetaan vääntämään koko evoluution mahdottomuudesta, tulee "evolutionistien" tivata kuolemaan saakka sitä, mikä tekijä sen evoluution sitten oikein aina estää, ja missä sen voi havaita.

Nyrkkisääntöjä

Kirjoitanpa tähän nyt selkeyden vuoksi sellaisia karkeita ylestyksiä ja nyrkkisääntöjä, joiden kanssa ei ainakaan mene pieleen. Näkökulma on puhtaan luonnonsuojelullinen ja biodiversiteettiuskovainen. Jotkut linturuovikot jne. ja laajemmat maisemakokonaisuudet ovat vähän moniselitteisempiä ja siten vaikeampia, enkä käsittele niitä.

Mutta näin:

• Jos se on metsä, oleellista on kuolleiden puiden määrä. Lahopuut ovat ne, joista on pula ja jotka ovat elintärkeitä monille sienille, kääville, hyönteisille, sammalille, joillekin linnuille jne.

  

  Lahopuu hyvä, siistitty metsä huono.

• Jos se on keto tai niitty, oleellista on kukkakasvien määrä. Jos se on ruderaatti, oleellista on lisäksi avoimen hiekka- tai soramaan määrä. Niityillä ja kedoilla on rikas kasvilajisto, ja kukat mahdollistavat laajan perhos-, pistiäis- jne. pölyttäjähyönteislajiston. Sekä tietty niitä tukevan linnuston jne. Heinikoitumaan päässyt niitty on kasvistoltaan paljon köyhempi eikä tue vastaavaa eläinlajistoa. Ruderaateilla korostuu myös niiden paahdeaspekti: monille hyönteisille on tärkeää päästä lisääntymään avoimelle hiekalle; ruderaatit ovatkin hyvien kasvikohteiden ohella nimenomaan hyönteispaikkoja.

Kukkaniitty hyvä, tylsä heinikko huono.

• Jos se on puisto, oleellista on kukkakasvien, pensaiden ja jalopuiden määrä. Kukkakasvit selitin jo yllä. Pusikot ja puut tarjoavat suojaa ja elinpaikkoja pikkulinnuille ja muille eläimille. Kaupungeissa jalopuut korostuvat: ne tukevat esim. joitakin perhosia sekä ihan omaa lahottajalajistoaan. Jalopuut ovat Suomessa leimallisesti etelän ja kaupunkien juttu. Joku Meilahden huvilakeskittymä hakkaa näistä syistä perusruttopuistot aivan mennen tullen.

Vanha kartanonpuisto hyvä, Tapio Wirkkalan puisto huono.

• Jos se on joki tai puro, oleellista on rantakasvien määrä sekä tulviminen. Rantakasvit tarjoavat suojaa, ruokaa ja elinympäristöjä. Ja niissä on kukkia. Tulviminen taas kuuluu varsin oleellisesti rantaympäristöjen dynamiikkaan.

Siistimätön Vantaanjoki hyvä, betoninen Uutelan kanava huono.

• Jos se on pelto, oleellista on pientareiden, ojanvarsien yms. rikka- ja kukkakasvien määrä. Koska kukkakasvit sekä suoja ja pesäpaikka eläimille.

Itse pelto tylsä, pellonreunat oleelliset.

• Jos se on suo, oleellista on se, että se on suo. Koska suot ovat soita, ihan oma juttunsa.

Suo.

Vuodareita: 2013

Vuosi päättyi ja niin päättyi Symbioosin vuodariskabakin. Kiitos kisan alullepanijoille, ilman sitä en tuskin olisi saanut persettäni pusikkoon läheskään niin usein kuin nyt. Kuten vuoden alussa kirjoitin, tärkeintä omassa työssään on innostus sitä kohtaan, ja lintuinnostus on nyt kyllä minun kohdallani toteutunut. Myös ahdistus lajintuntemuksen huonosta tasosta on lientynyt: ei siihen muu auta kuin lähteä opiskelemaan.

Final count on 192. Eliksiä kunnioitettavat 80 (elisprosentti 41,7). Tämän verran olen siis nähnyt tai kuullut itselleni täysin uusia lajeja. Onhan se luku nyt iso, kun lähden aika nollasta, mutta jo ensi vuoden elissaldo jää kyllä huomattavasti alhaisemmaksi. Sen huomasi, että kyllä noita lajeja Suomestakin löytyy. Sata lajia saa siten, ettei erityisesti välttele, ja 200 tulee sekin aika pienellä vaivannäöllä. Parinsadan jälkeen vasta pitää ruveta tosissaan työskentelemään, mikäli haluaa kartuttaa saldoa vielä jokusen kymmentä.

Vuoden hienoimpia lajeja ovat ehkä pikku- ja mustatiira, kattohaikara, lapinpöllö, pussitiainen, aavikkotasku... olikohan muuta. Henkilökohtaisesti sykähdyttävimpinä pidin maakotkia ja piekanoita Suballa. Kahlaajista olen nyt ottanut kopin: kävin kaivamassa mm. kaikki perussirrit. Kahlaajat ovat muutenkin muodostuneet lempilinturyhmäkseni. Niitä voisi olla mukava rengastella joskus, sitten isona ja taitavana.

Tärkeintä on ollut huomata, kuinka nopeasti on uutta oppinut. Varmastikaan kaikki tai edes suurin osa ei ole jäänyt selkärankaan, ja ensi keväänä saa taas raapia päätään lajinmäärityksen parissa, mutta kyllä tosi moni laji on. Lisäksi tuntemattoman lajin kohdalla minun täytyy miettiä nyt paljon vähemmän. Jokin lokerointi on aivoissani selvästi alkanut. Olen huomannut myös äänien alkavan käydä järkeen. Vuosien projektihan tämä on, mutta näillä näkyvin ihan mahdollinen.

Koska aion kehittyä vastakin, tein uudenvuoden lupauksia:

• Rakennan talven aikana seipiön.
• Liityn Tringaan (niin Tiira-palvelussa näkee havaitut harvinaisuudet tarkemmalta kartalta).
• Otan kevätmuutosta paremman kopin. Syksyllä kävin miehittämässä Laajalahden lintutornia ihan kiitettävästi, mutta kevätmuutto vaatisi aktiivisempaa retkeilyä, sillä kevätmuutto kestää pitempään.
• Kun kirjaan retkihavikseni ylös, rupean käyttämään tieteellisten nimien lyhennöksiä. Ammattimaistuu tämäkin homma.
• Asetan selaimen etusivuksi Lintukuvasta jonkin lajin aina viikoksi kerrallaan. Sain vinkin, että tämä on aika hyvä keino äänten opetteluun. Selaimen kuitenkin avaa jokusen kerran päivässä, joten toistoja tulee.
• Pelaan vähintään kerran päivässä Computer Birdingiä. Sitä olen hakannut nyt syksyllä, ja opettaa aika hyvin.
• En lepää, ennen kuin vuoden 2014 saldona on 200 lajia (kyllä, kisahan käynnistettiin myös tänä vuonna; perinne on syntynyt!)
• Seuraavat isot tavoitteet elämässä ovat kaukoputken hankkiminen ja rengastuslupien saaminen. Kumpikaan tuskin toteutuu ihan lähivuosina, mutta pidän ne mielessä.

Nähdä nämä ja kuolla -listallani on ollut pitkään maakotka, piekana ja viiksitimali. Mako ja piekana hoituivat tänä vuonna, ja kyllä minä perkele sen timonkin jostain tänä vuonna väännän. Harjalintukin olisi ollut, mutta niitä näin pari viikkoa sitten Kanarialla. Eli uudet tavoitelajini elämässä ovat: sarvipöllö (niin saa peruspöllöt plakkariin), kuningaskalastaja, vihertikka ja tunturipöllö. Ei tarvitse nähdä Suomessa. Etenkin viimeistä odotellessa saattaakin jokunen tovi vierähtää...

En ihan tiedä, mitä teen tämän blogin kanssa. Syksyllä esmes se jäi ihan; Espoon-seikkailuni elokuussa ja Jurmon-retki marraskuussa jäivät täysin raportoimatta. Vuoden alkupään tyyppiset blogaukset taas eivät liene niin mielenkiintoista luettavaa. Eikä näitä vuodaritekstejä muutenkaan kukaan lue, kaupunkiblogi tämä kuitenkin lähinnä on. Toisaalta kenttäkurssien raportointi on ollut mahtavaa, omaksi muistoksi jossei muuten. Todennäköisesti kirjoitankin vastaisuudessa jostain isommista retkistä jos jaksan. Kai sitä biologin blogissa pitäisi vähän olla luontotarinoitakin. Jos niistä vaikka joku kaupunki-ihminenkin innostuisi pitämään silmänsä auki luonnossa kulkiessaan ;)